Komissio ja kaikki muut EU:n toimielimet käyttävät voittanutta logoa kaikissa 50-vuotisjuhliin liittyvissä tapahtumissa vuonna 2007. Jäsenvaltioita ja alue- ja paikallisviranomaisia kehotetaan käyttämään logoa omissa tapahtumissaan. Kilpailun päättymispäivä on 30. syyskuuta 2006.

Voittaneen logon valitsee palkintolautakunta, jossa on edustajat viidestä toimielimestä ja jonka puheenjohtajina toimivat yhteisesti komission varapuheenjohtaja Margot Wallström ja Euroopan parlamentin varapuhemies Alejo Vidal-Quadras. Parhaasta logosta myönnettävä palkinto on 6 000 euroa. Lisäksi jaetaan toisena palkintona 4 000 euroa ja kolmantena palkintona 2 000 euroa. Kolme palkittua suunnittelijaa kutsutaan syksyllä palkintoseremoniaan Brysseliin.

Varapuheenjohtaja Margot Wallström kommentoi kilpailua seuraavasti: ”50 rauhanomaisen yhteistyön ja lisääntyvän vaurauden ja turvallisuuden vuotta Euroopassa on todellakin juhlimisen arvoinen asia. Se on myös erinomainen tilaisuus keskusteluun siitä, mitä odotamme EU:lta tulevaisuudessa lapsillemme ja tuleville sukupolville. EU tarkoittaa eri asioita eri jäsenvaltioille, yhteisöille, kansalaisille ja ikäryhmille. Sen vuoksi juhlinnassa tulisi keskittyä toimiin, joihin mahdollisimman monet ihmiset voivat osallistua.”