Suomen Posti-konserni uudistaa brandilinjauksensa. Itella-
markkinointinimi laajenee kattamaan kaikki Suomen Posti -konsernin yrityksille tarjoamat palvelut yhdeksässä maassa. Posti on jatkossakin kuluttajille tarjottavien palvelujen markkinointinimi.

Uudet linjaukset otetaan käyttöön 1.1.2007. Uudistus on luonteva jatko viimevuotiselle Itella-brandin lanseeraukselle informaatiologistiikan käyttöön.

Konsernin liiketoiminnan kansainvälistyminen ja laajentuminen
perinteisestä postitoiminnasta ovat luoneet tarpeen uudistaa
markkinointinimien käyttöä. Ensimmäinen askel otettiin viime vuoden tammikuussa, kun konsernin informaatiologistiikan palveluja ryhdyttiin markkinoimaan Itella-nimellä koko markkina-alueella Pohjois-Euroopassa.

Suomen Postin perustehtävänä on tarjota postipalveluja kaikille
suomalaisille maan kattavassa jakelu- ja toimipaikkaverkossa. Suomalainen kuluttaja kohtaa jatkossakin tutun ja luotettavan Postin: sen tunnuksen ja postinkeltaisen ilmeen postitoimipaikoissa, postinjakelussa tai esimerkiksi internetsivuilla.

Kuluttaja-asiakkaiden rinnalla konserni palvelee myös yritysasiakkaita tarjoten monipuolisia postipalveluja sekä informaatio- ja materiaalilogistiikan ratkaisuja. Näiden palveluiden markkinoinnissa otetaan käyttöön Itella-nimi kaikissa konserniyhtiöissä yhdeksässä Pohjois-Euroopan maassa. Koko konsernin liikevaihdosta 95 prosenttia tulee yrityksiltä ja yhteisöiltä.

”Suomen Posti-konsernin visio on olla vuonna 2010 älykkään logistiikan johtava yritys. Nyt tehty markkinointinimiä koskeva linjaus tukee tätä tavoitetta. Tehtävä uudistus luo mahdollisuuden kehittää kuluttajapalveluja erityisesti kuluttajien tarpeet huomioiden. Yhdistämällä kaikki yrityksille suunnatut palvelut Itella-brandin alle koko markkina-alueella konserni pystyy tarjoamaan yrityksille entistä selkeämmän ratkaisuvalikoiman. Älykkään logistiikan kokonaisratkaisut kattavat edistykselliseen tietotekniikkaan perustuvan tieto- ja tavaravirtojen hallinnan sekä jakelun. Yksi esimerkki tästä on verkkokaupan kokonaisratkaisu”, konsernijohtaja Jukka Alho toteaa.