DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin uudeksi
toiminnanjohtajaksi on valittu Jari Matala, joka aloittaa tehtävissään 1.6.2006.

Jari Matala (s. 1971) on valmistunut elokuvataiteen kandidaatiksi
Taideteollisesta korkeakoulusta elokuvatuotannon erikoistumislinjalta. Urallaan hän on tuottanut fiktio- ja dokumenttielokuvia, musiikkivideoita sekä televisiosarjoja. Matala on vaikuttanut valintaraatien ja tuomaristojen jäsenenä muun muassa Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla, Kettupäivillä ja vuoden 2004 DocPoint-festivaalilla sekä Suomen elokuvakontakti ry:n hallituksen puheenjohtajana. Hän on myös Suomen elokuvateatterien omistajien liiton SEOL:n ja Q-teatterin jäsen sekä yksi Assembly-tapahtuman tuottajista.

DocPointin aikaisempi toiminnanjohtaja Kai Huotari siirtyy kesäkuun alusta koordinaattoriksi ja tekemään väitöskirjaa Helsinki Institute for Information Technology -tutkimuskeskukseen.