Raati kommentoi voittanutta Elisan ’Strategiapelit’ –mainosta
seuraavasti: ’On aina mukavaa, kun mainonnassa on linja, ja siitä jaksetaan pitää kiinni. Elisan mainokset eivät voisi olla kenenkään muun mainostajan juttuja. Lisäksi jää mieleen, mitä tuotetta mainostetaan. Juuri kun luultiin, että Sauli ja Pauli ovat kulkeneet tiensä päähän, löydettiin uusia ja piristäviä nyansseja.’
Markkinointipäällikkö Anu Herranen Elisalta kertoo, että
Elisan mainonnan preferenssi nousi maaliskuun kampanjan aikana 50 prosenttia.
-Sauli ja Pauli ovat olleet Elisan mainonnassa jo 2,5 vuotta. Konseptilla haluamme viestiä Elisan luotettavuutta, vaivattomuutta ja iloisuutta, Herranen kertoo.
Sekä ’Strategiapelit’ että saman mainostajan ’Lippujen osto’ edustivat raadin mielestä kuukauden parhaimmistoa. Omintakeinen kuvakerronta ja hauska dialogi nostivat ’Strategiapelit’ ykköseksi. Mainoksen suunnittelusta vastasi Taivas ja tuotannosta Kaivopuiston Grilli. Kuvatehosteet ja animaation on taiteillut Fake Graphics.
Maaliskuun ensiesitettyjä mainoksia arvioivat copy Petri Pesonen Bobista, AD Marko Muona Familysta, AD Piia Lehesmaa Eviasta ja copy Tiina Tähtinen BBDO:lta.
Kuukauden Parhaat Sekunnit maaliskuu 2006
Mainos: Elisa / Strategiapelit
Mainostaja:
Elisa Oyj
markkinointijohtaja Hannu Laakso
markkinointipäällikkö Anu Herranen
tuoteryhmäpäällikkö Ani Rantanen
Mainostoimisto:
Taivas
copy Kari Puumalainen
AD Harri Hännikäinen
projektinjohto Kaj Wasastjerna
projektisuunnittelija Nonna Nokkosmäki
Tuotantoyhtiö:
Kaivopuiston Grilli
ohjaaja Marko Antila
kuvaaja Timo Salminen
tuottaja Hanna Salminen
leikkaus Kari Mankinen/Toast Post
3D-animointi, visuaaliset tehosteet Fake Graphics
äänisuunnittelu Tuomas Seppänen / Humina
puvustus Auli Turtiainen
Mediatoimisto:
Carat Finland
Key account manager Elina Heinonen
Kuukauden Parhaat Sekunnit -kilpailu on MTL:n ja MTV3:n yhdessä järjestämä tv-mainoskilpailu, johon osallistuvat kaikki MTV3-kanavalla ensiesityksensä saaneet tv-mainokset. Kilpailun raati koostuu mainonnan ammattilaisista ja raadin jäsenet vaihtuvat joka kuukausi.