Europarlamentti ja EU maksavat toimittajien matkoja EU:n tilaisuuksiin, mikä aiheuttaa ongelmia tiedotusvälineille. Helsingin Sanomat ja Taloussanomat eivät ota matkarahoja vastaan, mutta muille suomalaisille välineille eurot kelpaavat, eniten Suomen Tietotoimistolle, kirjoittaa Helsingin Sanomat tänään.

Europarlamentti yrittää saada julkisuutta maksamalla toimittajille heidän matkansa ja osittaiset kulukorvaukset täysistuntoihin Ranskan Strasbourgissa.

“Eikö se ole ihan hyvä vain. Kai kaikki keinot on hyvä käyttää, että tietoa saadaan välitettyä”, arvioi europarlamentaarikko Riitta Myller HS:lle.

Europarlamentti kustantaa kuukausittain noin 60:n jäsenmaista tulevan toimittajan vierailun Strasbourgissa järjestettävään täysistuntoon. Toimittajille maksetaan lisäksi noin sadan euron päivittäinen kulukorvaus kahdelta päivältä.

Tämän lisäksi jokainen europarlamentaarikko voi kutsua parlamentin piikkiin vuosittain kotimaastaan 90 henkeä niin kutsutulle tutustumiskäynnille Brysseliin. Kutsun ehtona on se, että parlamenttiin tutustutaan vähintään kahden tunnin ajan.

Esimerkiksi viime viikolla Myllerin kiintiöstä Brysselissä vieraili ryhmä politiikan toimittajia Suomesta.

“Usein toimittajat ovat ilmoittaneet, että he eivät kirjoita matkalta mitään – – Ei kai tällaisella [käytännöllä] voi toimittajia ostaa”, Myller sanoo.

Kansainvälisen journalistiliiton IFJ:n pääsihteeri Aidan Whiten mielestä on ymmärrettävää, että esimerkiksi freelance-toimittajat osallistuvat ilmaisille EU-matkoille, koska muutoin heillä ei välttämättä olisi mahdollista vierailla vaikkapa europarlamentin täysistunnossa Strasbourgissa. Huolestuttavaa Whiten mukaan olisi se, jos suuret viestintäyhtiöt kuten Reuters tai BBC maksattaisivat kulunsa EU:lla.

“Korruptio on aivan liian vahva sana”, White arvioi toimittajille tarjottuja ilmaismatkoja. IFJ aikoo keskustella asiasta pian vuosikokouksessaan, HS kertoo.

Europarlamentin maksamien matkojen lisäksi Brysseliin rekisteröityjä toimittajia kutsutaan ilmaisille matkoille. Esimerkiksi aina kun puheenjohtajamaa vaihtuu puolen vuoden välein, noin 60 Brysselin EU-kirjeenvaihtajaa kutsutaan ilmaiselle, parin päivän matkalle puheenjohtajamaan pääkaupunkiin. Kaikkiaan EU:hun on rekisteröitynyt Brysselissä yli 1 500 toimittajaa.

Myös Suomi aikoo kutsua Brysselissä olevia EU-kirjeenvaihtajia maan puheenjohtajakauden alussa heinäkuun vaihteessa. Toimittajien lennot ja yöpymiset tulevat maksamaan arviolta 80 000 euroa.

“Emme hae vierailulta ensisijaisesti positiivista julkisuutta. Tarkoituksena on antaa Brysselissä oleville toimittajille paremmat eväät ymmärtää Suomen puheenjohtajakautta”, sanoi Suomen EU-edustuston lehdistöneuvos Mikko Norros HS:lle.

Norroksen mukaan Suomen edellisellä puheenjohtajakaudella 1999 ainoastaan uutistoimisto Reuters maksoi toimittajien kutsumatkalla itse omat matkakulunsa.

Vain HS ja Taloussanomat maksavat matkat itse

HS:n tekemän kahdeksan viestimen kiertohaastattelussa kuitenkin vain Helsingin Sanomat ja Taloussanomat kertoivat pitävänsä ehdottomasti kiinni periaatteesta maksaa matkakulut aina itse.

Kauppalehdessä tehtiin vuodenvaihteessa linjaus, jonka mukaan ilmaisen matkan voi ottaa vastaan vain, jos kutsuja on “valtiollinen taho”.

Suomen tietotoimistossa ilmaismatkoja on otettu vastaan, kun on tutustuttu uusiin jäsenmaihin tai tulevaan puheenjohtajaan, minkä lisäksi “politiikan toimittajat ovat saaneet subventiota komissiolta joillekin matkoille”.

Yleisradiossa toimittajat ovat osallistuneet kustannetuille, opintoluontoisille EU-matkoille.

MTV3:ssa maksettujen matkojen osuus on “muutamia prosentteja” EU-matkailusta.

Aamulehdessä toimittaja voi lähteä parlamentin tai komission ilmaismatkalle, mutta ei esimerkiksi yksittäisen europarlamentaarikon eli mepin tarjoamalle matkalle.

Suomen Kuvalehdessä ilmaismatkat tutkitaan tapauskohtaisesti.