Suomenruotsalainen Magnus Londen kirjoittaa juttunsa yleensä ruotsiksi, muttei se ei kuitenkaan ollut este julkaista niitä myös laadukkaissa suomenkielisissä aikakauslehdissä.

Magnus Londen
Londen on innostava esimerkki muille freelancereille. Hän on osoittanut, miten monipuolinen vapaa toimittaja voi laajentaa markkinapotentiaaliaan. Tuorein aluevaltaus on ryhtyminen viime vuonna saksalaisen Skandinaviaa käsittelevän matkailulehden Suomen kirjeenvaihtajaksi.
Lisäksi Magnus Londen on kirjoittanut kolme matkakirjaa, joista teos Pietari –metropoli nurkan takana (yhdessä Anders Mårdin ja Milena Parlandin kanssa) oli ehdolla Tieto-Finlandia palkinnon saajaksi vuonna 2004. Viime vuonna hän kirjoitti kaksi laajaa lukua Anders Mårdin kirjaan Takaisin Viipuriin.
Magnus Londen jakaa myös tietojaan ja taitojaan reportaasikirjoittamisesta Helsingin yliopiston Soc & kom´in journalistiikan opiskelijoille. Hänen tuotantoonsa voi tutustua osoitteessa www.magnuslonden.net