Twentyfour7 pyrkii vahvistamaan Wärtsilän brändiä ja yhtiön asemaa edelläkävijänä. Lehden tarkoituksena on kertoa Wärtsilän toiminnasta, jotta lukijoille muodostuu kattava kokonaiskuva Wärtsilästä ja yhtiön toiminnasta. Lisäksi lehden tavoitteena on myös saada aikaan keskustelua toimialan kehityksestä yleisesti. Nimi, Twentyfour7 kuvaa Wärtsilän kasvavaa palveluliiketoimintaa, jatkuvaa valmiutta olla asiakkaittensa tavoitettavissa.

–Halusimme yhdistää aikaisemmat kaksi asiakaslehteä ja sijoittajalehden, sillä tavoitteenamme on tuoda esille yksi yhtenäinen Wärtsilä. Aikaisemmin viestimme asiakkaille ennemminkin liiketoiminnoittain, Twentyfour7-lehden päätoimittaja ja yrityksen markkinointiviestinnästä ja brändin kehittämisestä vastaava johtaja Mikael Simelius Wärtsilästä kertoo.

Henkilöstölehti Wattsup ilmestyy neljä kertaa vuodessa neljällä kielellä. Suomen ja ruotsin lisäksi lehteä toimitetaan myös englanniksi ja italiaksi. Wärtsilän 12 000 työntekijää edustavat 85 kansallisuutta, ja henkilöstöstä noin 80 prosenttia toimii muulla kuin Suomessa. Wattsup on ilmestynyt aikaisemminkin, mutta nyt lehti sai uuden rakenteen ja ulkoasun. Lehti yhdistää eri mantereilla työskentelevää henkilöstöä, luo yhteishenkeä, esittelee yhtiötä ja eri kulttuureja sekä tarjoaa esimerkkejä eri puolilla hyväksi havaituista käytännöistä.