Lupahakemukset jätetään liikenne- ja viestintäministeriöön
2.5.2006, mutta asiasta kiinnostuneiden tulee ilmoittautua ministeriölle viimeistään tänään.
Uusi kanava muistuttaisi SBS Broadcastingin omistamaa, Ruotsissa menestykseksi osoittautunutta Kanal 5 tv-kanavaa. Kanal 5 on Ruotsin kolmanneksi suosituin mainosrahoitteinen tv-kanava. Sisarkanavansa tavoin suomalaisen kanavan ohjelmisto muodostuisi paitsi paikallisesta tuotannosta, myös kansainvälisestä ohjelmistosta. Kanavan rahoituspohja rakentuisi mainostulojen lisäksi tilaajamaksujen ja interaktiivisten palvelujen myynnistä kertyvistä tuloista.
SBS Finland, joka on osa kansainvälistä SBS Broadcasting –konsernia, on toiminut radiotoimialan edelläkävijänä ja koko toimialan kehittäjänä perustamisestaan lähtien. Viime aikojen kehityshankkeita ovat muun muassa Nokian kanssa yhteistyössä lanseerattu maailman ensimmäinen Visual Radio keväällä 2005 ja viime syksynä toteutettu TEKES-hanke, jossa pilotoitiin digitaalista radiota DVB-H-teknologialla. Toiminnan ydin on menestyksekkäässä paikallisradiotoiminnassa.