Iisalmen Sanomat ja Heinolassa ilmestyvä Itä<>Häme aloittavat ensi syksynä sisällöntuotantoa ja sivunvalmistusta koskevan yhteistyön. Tavoitteena on tuottaa yhdessä säännöllisesti ilmestyviä erikois, teema- ja rtv-sivuja sekä uutistoimistomateriaaliin pohjautuvat sivuja.

Yhteistyöllä vapautetaan lehtien toimitusten omia resursseja lehtien lukijoiden kannalta kaikkein tärkeimpään paikalliseen eli uutistyöhön. Itä<>Hämeen päätoimittaja Ari Helmisen ja Iisalmen Sanomien päätoimittaja Risto Ylitalon mukaan yhteistyöllä pyritään parantamaan ja monipuolistamaan kummankin lehden sisältöä ja lisäämään lehtien kilpailukykyä sekä tilaaja että
ilmoitusmarkkinoilla.

Iisalmen Sanomat kutistuu tabloidiksi

Samassa yhteydessä Iisalmen Sanomat muuttaa formaattinsa tabloidiksi. Itä-Häme on ilmestynyt tabloidina jo noin vuoden ajan. Tabloidi-formaatti antaa päätoimittajien mukaan mahdollisuuden organisoida uudelleen lehtien toimintaa.

Sivujen yhteistuotanto samaa formaattia käyttävän
yhteistyökumppanin kanssa on niin ikään helpompaa. Vuonna 2004 tabloidiin siirtyi maailmassa 61 sanomalehteä. Tabloidi on tullut viime vuosina hyvin suosituksi koko Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaissa. Ruotsissa tabloidiin ovat siirtyneet pienten maakuntalehtien vanavedessä myös maan suurimmat
sanomalehdet. Tabloidin vahvuuksina pidetään helppolukuisuutta,
selkeyttä ja kätevyyttä. Sen on eri lehtien lukijatutkimuksissa todettu miellyttävän erityisesti nuoria ja naislukijoita.

Itä-Häme on 6-päiväinen itähämäläinen sanomalehti. Sen levikki vuonna 2005 oli 12 158 kpl. Iisalmen Sanomat on 7-päiväinen Ylä-Savon sanomalehti. Sen levikki oli viime vuonna 14 170 kpl. Itä-Häme kuuluu Esa-konserniin ja Iisalmen Sanomat Savon Mediat-konserniin ja Keskisuomalainen-konserniin.