” Muutosvauhti ei viime vuosina ole ollut toivotunlaista. Vuodesta 2006 tulee haasteellinen, mutta tavoitteena on saada lehtien myynti kasvuun ja kannattavuus paranemaan”, toteaa Olli-Pekka Lyytikäinen.
” Yhtiön kehittämisessä on näkemyseroja omistajien ja toimitusjohtajan välillä, joten on luonnollista, että omistajat ottavat yhtiön vetovastuun”, toteaa Vesa Mars.
Myös markkinoinnin ja levikin johtaja lähtee
Organisaatiomuutoksen yhteydessä markkinoinnista ja levikkimyynnistä vastannut Jaana Rosendahl siirtyy pois A-lehtien palveluksesta. Hänen tilalleen lehtien markkinoinnin ja myynnin johtajaksi on nimitetty Pirjo Nurmilaukas, jolla on vahva asiantuntemus lehtialasta ja A-lehtien levikkimarkkinoinnista. Nurmilaukas on viimeksi toiminut A-lehtien naisten ja asumisen lehtien julkaisujohtajana.
Julkaisujohtajaksi on nimitetty Anne Lyytikäinen-Palmroth, joka vastaa kaikista A-lehdet Oy:n julkaisuista paitsi Avusta. Matti Saari jatkaa Avun päätoimittajana ja raportoi suoraan toimitusjohtajalle.
A-lehtien johtoryhmän muodostavat Olli-Pekka Lyytikäisen johdolla Anne Lyytikäinen-Palmroth, Pirjo Nurmilaukas, Matti Saari, talous- ja hallintojohtaja Ora Lyytikäinen, mediamyynnistä vastaava Jyrki Rehumäki ja henkilöstön edustaja Martti Paananen.
A-lehdet Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi siirtyy varapuheenjohtajan paikalta hallituksen pitkäaikainen jäsen Jukka Virta.
A-lehdet on perheyritys, jonka omistavat Olli-Pekka Lyytikäinen, Anne Lyytikäinen-Palmroth, Yrjö Lyytikäinen ja Kirsti Lyytikäinen. A-lehdet-konsernin liikevaihto vuonna 2005 oli n. 90 milj. euroa ja henkilökunnan määrä 550. A-lehdet Oy:n julkaisuja ovat mm. Apu, Avotakka, Demi, Eeva, Kauneus & Terveys, Meidän Talo, Tuulilasi, Urheilulehti ja Viherpiha. A-lehtiin kuuluvat myös Markkinointiviestintä Dialogi Oy, Image Funk Oy ja Image Kustannus Oy.