Vastaavasti myös suurimpien b-t-b-verkkomedioiden yleisöt ovat
yksittäisillä viikoilla vain lievästi päällekkäisiä. Esimerkiksi
Kauppalehti Online tavoitti viime viikolla noin 120.000 käyttäjää,
Inoa.fi 91.000 ja Yritystele 86.000, mutta ainoastaan 1235 käyttäjää oli käynyt kaikissa näissä kolmessa, ja runsaat 26.000 käyttäjää vähintään kahdessa näistä, jolloin nämä kolme verkkomediaa tavoittivat viikossa yli 270.000 nettokontaktia. Kauppalehden yleisö menee eniten päällekkäin Arvopaperin kanssa, jonka viime viikon käyttäjistä 37 % oli vieraillut myös Kauppalehti Onlinessa. Seuraavina päällekkäisen yleisön
osuuksissa olivat Talous-Sanomien ja Talouselämän verkkopalvelut. Edellisen käyttäjistä 32 % ja jälkimmäisen 29 % oli käynyt saman viikon aikana myös Kauppalehti Onlinessa.
Autoja, asuntoja ja työpaikkoja etsitään useasta eri
verkkopalvelusta
Huomattavasti enemmän päällekkäisyyttä havaittiin eri autosivustojen käyttäjäkunnissa. Nettiauton verkkosivuilla vieraili viime viikolla noin 260.000 käyttäjää, joista määrällisesti eniten yhteisiä käyttäjiä oli suurimmilla sivustoilla MTV3.fi, Suomi24.fi ja Msn.fi, mutta prosentuaalisesti eniten päällekkäisyleisöä Nettiauton kanssa oli autosivustoilla Bongaa.com, Overdrive.fi, Autotalli.com, GTI Magazine ja Tuulilasi. Pienempien sivustojen käyttäjistä jopa yli puolet oli samoja, jotka vierailivat samalla viikolla myös Nettiautossa.
Samalla tavoin työpaikka- tai asuntoilmoituksia verkosta etsivät
vierailevat yhden viikon aikana tyypillisesti useammassa saman toimialan verkkopalvelussa, jolloin esimerkiksi Etuovi.comin viime viikon kävijöistä 32 % oli vieraillut myös Oikotie.fi:ssä.
Päällekkäisyleisöjen laskenta perustuu mittausjärjestelmän cookie-tiedostoon, jonka hylkää eri keskimäärin 3 % Suomen Internet-käyttäjistä. Cookien hylänneiden käyttäjien osuus kuitenkin lisätään käyttäjätilastoihin estimoimalla heidän määränsä sivulatausten perusteella.