Älypää on Suomen suurin tietovisa verkossa. Palvelussa voi testata oman tietämyksen aiheesta kuin aiheesta.
”Älypään pelit täydentävät mainiosti pelivalikoimaamme. Pidän Älypään motosta: Järkevää ajanvietettä nuorille ja aikuisille. Tieto taas on yhteinen nimittäjä HS.fi:n ydinsisällölle ja Älypään visoille”, päätoimittaja Reetta Meriläinen toteaa.
Yleistietovisojen lisäksi Älypään valikoimaan kuuluu erikoispelejä, kuten Musiikki, Elokuva, Urheilu, Viini, Liikenne, Suomi, Eurooppa, Kirjallisuus, Ruoka ja Trendi. Myös ruotsin- ja englanninkielisiä pelejä on tarjolla.
Älypään toimitusjohtaja Juha Niemi kertoo, että yhteistyö tulee parantamaan ja monipuolistamaan Älypään-palvelua sisältöä entisestään. Tästä ensimmäinen esimerkki on uutisotsikoiden sekä suositun Viivi ja Wagner -sarjakuvan näkyminen Älypään etusivulla.
Älypään verkkopalvelu perustettiin vuonna 1998 ja pelejä on pelattu kaikkiaan 600 miljoonaa kertaa. Palvelu on kaikenikäisten suosiossa ja pelaaminen on täysin ilmaista. Myös ruotsinkielisiä pelejä on tarjolla.
Helsingin Sanomien verkkopalvelu uudistui 12.1.2006. Uuden palvelun nimi on HS.fi. Vanhassa verkkopalvelussa www.helsinginsanomat.fi viikkokävijöiden keskiarvo oli joulukuussa 425 000 eri viikkokävijää.
Hs.fi tavoittelee vuoden loppuun mennessä 800 000 eri kävijän määrää yhdelle viikolle.