Lehden toteuttaja sekä kustantaja on Upper Line oy, joka on aiemmin Pirkanmaalla julkaissut asumisen erikoislehteä Asuntolinjaa ja vuosien 2003-2005 ajan Linja- julkaisua. Nämä tuotteet korvataan useammin ilmestyvällä tabloid-kokoisella Tampereen Helmi- lehdellä, jonka painos on 50.000. Lehdellä on lisäksi omia jakajia keskustassa, jossa he toimivat myös menekinedistäjinä ”kahvia-karkkia-tyylillä”, myyntijohtaja Pauli Vuorio Upper Line Oy:stä kertoo.

Vuorion mukaan Tampereen Helmi ei kilpaile oikein minkään nykyisen julkaisun kanssa suoraan. ”Olemme erilaisia kuin esimerkiksi City-lehti. Meidän kohteenamme ovat city-aikuiset”, hän sanoo.

Upper Line oy julkaisee erikoislehtiä ja ammattilehtiä alueellisesti Suomessa. Näitä ovat Yrittäjälinja julkaisu, joka ilmestyy kolmella eri alueella: Keski-Suomen maakunnassa, Kanta-Hämeen maakunnassa ja Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan sekä Etelä<>Pohjanmaan maakunnissa yhteisesti. Yrittäjälinjat ovat yhteistyössä Finnveran ja TE-keskuksen kanssa toteutettavia alueellista yritystoimintaa käsitteleviä lehtiä. Lisäksi kiinteistöviesti lehdet, jotka ovat isännöitsijöille, taloyhtiön puheenjohtajille ja kuntien päättäjille suunnattuja kohderyhmäjulkaisuja, jotka toteutetaan yhteistyössä kiinteistöyhdistysten kanssa.