Tiedot kerätään yhteistyössä tapahtumajärjestäjien kanssa. Myös käyttäjät ja taiteilijat voivat osallistua palvelun kehittämiseen kertomalla tiedossaan olevista tapahtumista, taiteilijoista ja julkaisuista. Helppokäyttöisen ja monipuolisen tapahtumakalenterin tietoja voi etsiä maantieteellisen alueen, päivämäärän, esittäjän, kapellimestarin tai säveltäjän perusteella. Henkilö- tai kokoonpanosivuilta käyttäjä pääsee siirtymään myös taiteilijoiden ja orkestereiden omille kotisivuille. Tällä hetkellä tietokannoista löytyy yli 200 tulevaa tapahtumaa ympäri Suomea.

“Käyttäjät voivat tulevaisuudessa myös keskustella tapahtumista ja arvostella levytyksiä. Tavoitteena on pitkällä aikavälillä kehittää palvelua niin, että siitä muodostuisi klassisen musiikin ystävien kohtaamispaikka. Tarkoituksenamme on tukea klassisen musiikin yleistä tietoisuutta ja arvostusta”, kertoo Klassinen.fi:n perustajiin kuuluva Patrik Lindberg.

Klassisen musiikin tietoa myös muille medioille

Nemesys Oy keskustelee yhteistyöstä klassisen musiikin keskeisimpien tiedotusvälineiden kanssa. Tarkoituksena on rakentaa yhteistyöverkosto, jonka kautta klassisen musiikin tietoa leviää laajasti loppukäyttäjille. Palvelussa olevat tiedot voidaan linkittää yhteistyökumppaneiden kotisivuille.

“Klassinen.fi-sivusto palvelee monipuolisesti sekä yleisöä että konserttijärjestäjää. Olemme mielellämme mukana kehittämässä palvelua”, sanoo Tampereen Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Minnakaisa Kuivalainen.

“Tulevaisuudessa toivomme palveluun myös kielivaihtoehtoja, jotta jatkuvasti kasvava kansainvälinen yleisö löytää kiinnostavat konserttimme”, Tampereen hakemusta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011 valmisteleva Kuivalainen jatkaa.

Klassinen.fi <>palvelun taustalla toimii vuonna 2001 avatun populaarimusiikin tietopankki Meteli.netin tiimi. Meteli.netistä löytyy tietoa yli 85 000 pop ja rock-artistista, levystä, tapahtumasta ja tapahtumapaikasta. Mainosrahoitteisella Meteli.netillä on vankka joukko kumppaneita, joihin kuuluu tiedotusvälineitä, tapahtumapaikkoja, festivaaleja ja ohjelmatoimistoja. Lisäksi sillä on laaja, vakiintunut käyttäjäkunta, palvelussa käy yli 45 000 eri kävijää viikossa.

Klassinen.fi -palvelun käynnistämistä tukee muun muassa Opetusministeriö ja Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC.