Sanoma Kaupunkilehtiin kuuluvan Kellokas-lehtiryhmän päätoimittajaksi on nimitetty 3.1.2006 alkaen Heimo Laaksonen, 55.
Laaksonen korvaa päätoimittajana aiemmin toimineen Marianne Mäki-Panulan, joka on irtisanoutunut tehtävästä. Mäki-Panula jatkaa edelleen artikkeleiden kirjoittamista Sanoma Kaupunkilehtiin.
Laaksonen jatkaa edelleen myös Koillis-Helsingin Lähisanomien päätoimittajana. Hän on vastannut vuoden 2006 alusta alkaen lisäksi Sanoma Kaupunkilehtien paikalliset kaupunkilehdet -ryhmästä, johon kuuluvat Kellokas, Itäväylä, Lappeenrantalainen, Seiska ja Koillis-Helsingin Lähisanomat. Toimenkuvan mukaisesti Laaksonen johtaa paikallisten kaupunkilehtien sisällön kehittämistä, myyntiä ja markkinointia sekä kehittää yhtiön lehtien välistä yhteistyötä toimituksen ja ilmoitusmyynnin suhteen. Kunkin lehden tulosvastuullinen johtaja raportoi Laaksoselle, joka kuuluu myös Sanoma Kaupunkilehtien johtoryhmään.
Laaksonen perusti vuonna 1981 Koillis-Helsinkiin MaTaPuPu-kaupunkilehden, joka palkittiin viisi kertaa Helsingin paikallislehtikilpailussa ja sai Liikenneturvan vuoden tiedonjulkistamispalkinnon. 1990-2002 Laaksonen toimi Suomen Lehtiyhtymässä (silloinen Keski-Uusimaa) eri tehtävissä, kunnes itsenäisesti perusti Koillis-Helsingin Lähisanomat vuonna 2002.
Kellokas-lehdet ilmestyvät kaksi kertaa viikossa keskisellä Uudellamaalla kolmena osapainoksena Tuusulan, Hyrylän, Järvenpään, Hyvinkään ja Nurmijärven alueilla. 2006 alkuvuodesta lehtiperhe kattaa myös Riihimäen alueen.