Metropoli on Suomen Metrotuotanto Oy:n julkaisema tabloidikokoinen kaupunkilehti, jonka kohderyhmänä ovat 18–35-vuotiaat trendikkäät nuoret aikuiset. Lehden artikkeleissa käsitellään vapaa-aikaa, trendejä, viihdettä sekä muita ajan ilmiöitä. Kuukausittain jaettava lehti on jaettu kuuteen jakelualueeseen ja kokonaislevikki on 140 000 kappaletta.

Metropolin kehittäminen alkoi vuonna 2001 ja ensimmäinen numero julkaistiin vuoden 2002 huhtikuussa. Ensimmäisen vuoden ajan lehteä jaettiin Lappeenrannan ja Imatran talousalueilla. Toisena vuotena tulivat alueet Keski-Suomen ja Savon sekä Pohjanmaan ja Pohjois-Suomenalueet. Komannessa vaiheessa lehti laajeni Hämeeseen ja Lounais-Suomeen. Nyt neljännen vuoden alkaessa mukaan on tullut myös pääkaupunkiseutu, jonka myötä Metropolista on tullut maamme toiseksi suurin noutojakelussa oleva lehti.

Alueet ja kaupungit:
Alue1: Lappeenranta, Imatra, Kouvola, Kotka, Lahti ja Porvoo
Alue2: Jyväskylä, Kuopio, Joensuu ja Mikkeli
Alue3: Oulu, Rovaniemi, Vaasa, Kokkola, Seinäjoki, Tornio, Kemi ja Ylläs
Alue4: Tampere ja Hämeenlinna
Alue5: Turku, Pori, Rauma ja Salo
Alue6: Helsinki, Espoo, Vantaa, Kerava, Hyvinkää, Riihimäki, Porvoo ja Järvenpää

-Jakopaikat haemme tiloista ja yrityksistä, joissa kohderyhmäämme suhteutettu asiakasvirta on mahdollisimman suuri. Jakopaikkoja ovat muun muassa kauppakeskukset, huoltamot, merkittävimmät automarketit sekä kohderyhmällemme olennaiset vapaa-ajanliikkeet sekä vapaa-ajanviettopaikat. Lisäksi tulemme näkymään sekä kuulumaan valituissa yhteistyömedioissa talven aikana. Näitä medioita ovat muun muassa radio NRJ sekä Suomessa vastikään startannut MTV, kertoo Metropoli-lehden vastaava päätoimittaja Marko Haapahuhta.