Joulukuun 1. päivänä, maailman aidspäivänä, Music TV esittää maailmanlaajuisesti elokuvan Transit. Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin MTV ottaa ensiaskeleen kokopitkän elokuvan tuottamiseen. Elokuvaan panostaminen on osa taistelua Hiv:n/aidsin leviämistä vastaan. Kampanja on toteutettu yhteistyössä ruotsalaisen avustusjärjestö Sidan kanssa, joka on avustanut hanketta 12 milj. Ruotsin kruunulla.

MTV ja Sida ovat yhteistyössä tuottaneet oppiaineistoa, joka liittyy elokuvan herättämiin kysymyksiin ja joka on vapaasti koulujen ja erilaisten järjestöjen käytettävissä. Eri tv-asemat ympäri maailmaa saavat lähettää Transit-elokuvaa täysin maksuttomasti, jotta hiv-tartuntaa koskeva ennaltaehkäisevä tieto saataisiin mahdollisimman suuren yleisön tietoisuuteen.

“MTV on maailman kenties vahvin mediamerkki nuorten keskuudessa. Haluamme kantaa sosiaalisen vastuumme ja levittää uskottavalla tavalla tietoa aidsin laajasta levinneisyydestä alle 25-vuotiaiden keskuudessa”, sanoo MTV:n PR-johtaja Peter von Satzger.

“Päivittäin 6 000 nuorta saa hiv-tartunnan. Valistus ja tiedonkulku ovat tavattoman tärkeitä apuvälineitä pyrkimyksissä vähentää hiv-tartuntaa maailmassa”, kertoo Sidassa ohjaajana toimiva Louise Bermsjö.

Transit pyrkii tavoittamaan yli miljardi katsojaa noin 160 maassa. Sen lisäksi, että elokuva esitetään MTV-kanavalla kaikkialla maailmassa, sitä voidaan seurata ilmaiseksi myös paikallisten ja alueellisten tv-asemien välityksellä. Elokuvaa hyödynnetään jatkossa opetusmielessä mm. kouluissa ja eri järjestöissä. Tähän mennessä noin 50 tv-asemaa 45:ssä maassa on tilannut tämän elokuvakopion. Monet näistä toimivat köyhissä ja aidsia laajasti sairastavissa maissa.

Elokuvan tapahtumat, jotka juontavat juurensa Pietariin, Meksiko Cityyn, Nairobiin ja Los Angelesiin, kietovat yhteen samankaltaisia kertomuksia ja elämänkohtaloita. Se on mukaansa tempaava ja sykähdyttävä matka, jonka kuluessa intohimo, petos ja hiv-tartunta muuttavat elokuvan päähenkilöiden elämän radikaalilla tavalla. Elokuvan pääosissa ovat mm. Shelley Conn ja Umberto Busto.