Syynä kävijäryntäykseen on se, että uudistuneesta Eniro.fi-palvelusta löytyvät nyt kaikki suomalaisten julkiset yhteystiedot: henkilöiden ja yritysten puhelinnumerot, lanka- ja matkapuhelinliittymät sekä niihin liittyvät osoitetiedot. Kyseessä on Suomen ensimmäinen kaikille avoin ja maksuton kuluttajien yhteystietopalvelu.
Pelkästään tämän viikon keskiviikkona ja torstaina Eniro.fi:n Henkilöt-hakupalveluun ovat suomalaiset tehneet lähes kolminkertaisen määrän hakuja verrattuna normaaliin kahden viikon hakumäärään.
”Emme osanneet odottaa aivan näin kovaa suosiota, joka on ylittänyt jopa odotuksemme. Palvelinkapasiteettimme on ollut täysillä käytössä ja joutunut jopa lujille kävijäryntäyksen takia”, sanoo Eniro Finlandin Internet & Mobile –liiketoimintayksikön Business Manager Erkko Simsiö.
“Olemme saaneet suomalaisilta valtavasti myönteistä palautetta uudistuneesta Henkilöt-hausta. Suomalaiset ovat kiittäneet muun muassa sitä, että vihdoinkin sukulaisten ja ystävien sekä lapsuuden aikaisten leikkitovereiden osoitteet on helposti löydettävissä yhteystietopalvelumme kautta. Nyt on helppo postittaa esimerkiksi joulukortteja, kun osoitteet löytyvät nopeasti ja kätevästi palvelusta. Palvelu näyttää muodostuvan netin todelliseksi hyötykäytöksi”, Simsiö jatkaa.
Eniro.fi:n henkilöiden yhteystietopalvelua voivat käyttää kaikki suomalaiset maksutta. Ainoa kustannus aiheutuu henkilökohtaisen tunnuksen tilaamisesta tekstiviestillä, joka maksaa 25 senttiä. Tämän jälkeen käyttö on maksutonta. Palvelun muut osiot, kuten Keltaiset Sivut ®, Kartat ja Internet-haku ovat edelleen käyttäjälle täysin ilmaisia.
Uudistuksen myötä Eniro.fi:n Henkilöt-haun tietosisältö on nelinkertaistunut, kun palveluun on lisätty yli neljä miljoonaa matkapuhelintietoa.
Eniro.fi-palvelua käyttää Suomessa jo tällä hetkellä yli miljoonaa eri kävijää joka kuukausi ja viikoittain reilut 300 000, mikä tekee siitä käytetyimmän hakupalvelun Suomessa. Lokakuun 2005 tilastojen mukaan muissa Pohjoismaissa Eniron henkilöhakua käyttää yhteensä yli 2,7 miljoonaa eri kävijää joka kuukausi.