Metro-lehti panostaa toimituksellisessa sisällössään entistä vahvemmin urheiluun ja on mukana jääkiekossa omaan toimintaansa sopivalla teemalla “nopeat jalat ja
liike”. Metron logo näkyykin jatkossa mm. Leijonien pelisukissa.
“Yhteistyösopimus Jääkiekkoliiton kanssa on meille erittäin merkittävä.

Jääkiekko ja erityisesti miesten A-maajoukkue kiinnostaa kaikkia suomalaisia; haluamme tuoda Leijonien peliin ja omaan toimintaamme entistä suurempaa sykettä ja menestyksen tahtoa”, sanoo Metro-lehden toimitusjohtaja Ahti Leväaho.

Suomen Jääkiekkoliiton markkinointi- ja hallintojohtaja Matti Nurminen tiivistää yhteistyösopimuksen edut:
“Metro-lehti on nousemassa Suomen suurimmaksi valtakunnalliseksi kaupunkilehdeksi. Meille on tärkeää saada medianäkyvyyttä koko maassa ja olla läsnä suomalaisten jääkiekon ystävien ja harrastajien arkipäivässä”, Nurminen
toteaa.

Metro-lehti kasvaa

Metro-lehden lukijamäärä on ylittänyt Suomessa 300 000 rajapyykin. Viidennes lukijoista on tällä hetkellä pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

“Tavoitteenamme on kolminkertaistaa lukijamäärämme ja nousta Suomen suurimmaksivaltakunnalliseksi kaupunkilehdeksi ensi vuoden aikana”, Ahti Leväaho jatkaa.

LISÄTIETOJA:
Metro-lehti, Ahti Leväaho, 050 581 0800, ahti.levaaho@metrolehti.fi,
www.metrolehti.fi
Suomen Jääkiekkoliitto, Matti Nurminen, 050 545 6459,
matti.nurminen@finhockey.fi

Metro ilmestyy 59 painoksena 19 maassa 86 suurkaupungissa. Maailman suurimmalla
ja nopeimmin kasvavalla kansainvälisellä sanomalehdellä on päivittäin yli 17
miljoonaa lukijaa. Suomessa Metroa kustantavan Oy Metro-lehti Ab:n omistaa Metro
International S.A.