Suomessa miesten tyylilehdet eivät ole tähän saakka menestyneet. Markkinoilla ovat käväisseet Miehen Gloria, Suomen Kuvalehden Mies, Men’s Health sekä Forman Slitz.

Velin kohderyhmää ovat 15–34-vuotiaat aktiivista elämää viettävät kaupunkilaiset miehet. Lukijakuntaa uskotaan löytyvän erityisesti alle 25-vuotiaiden joukosta. Tätä nuorta mieskohderyhmää eivät aikaisemmat miesten lifestyle-lehdet ole pyrkineet tavoittamaan.

Veli jakaa saman asenne- ja arvomaailman kuin kaksoissiskonsa Trendi, eikä sen mieskuva tule olemaan sen enempää äijämäinen kuin metroseksuaalinenkaan. ”Veli edustaa uuden sukupolven mieskuvaa, jossa on tilaa sekä itsestään huolehtimiselle että lätkän katsomiselle kavereiden kanssa”, päätoimittaja Isokangas sanoo.

Veli on muodin, musiikin ja viihteen asiantuntija, joka auttaa lukijaa löytämään oman tyylinsä ja ilmaisemaan sitä. Tyylin laajaan käsitteeseen kuuluvat Velissä lisäksi hyvinvointi, viinit, ruoka ja tapakulttuuri, autot, laitteet ja viihde-elektroniikka.

”Saamme paljon positiivista palautetta kaupunkilaisilta miehiltä, jotka lukevat Trendiä. Moni on kaivannut vastaavaa lehteä miehille. Tarkoitus on samalla myös vahvistaa Trendin brändiä”, Trendin päätoimittaja ja Trendi Velin vastaava päätoimittaja Niina Leino sanoo.

Toimitusjohtaja Krister Söderlundin mukaan Trendin brändinlaajennus on osa Forma Publishing Group Oy:n kasvun strategiaa.