Jos luovasta työstä tekijä ei saisi korvauksia, kukaan ei enää pystyisi luomaan mitään laadukasta esitettävää. Ilmaistyöllä ei elä. Nyt cd-levyjen piraattikopiot ja netin kautta luvattomasti ladattavat musiikkikappaleet vievät leivän tekijöiden suusta.
Suomeen kulkeutuu matkailijoiden mukana vuodessa jopa kolme miljoonaa laitonta tallennetta, joista suurin osa on äänitteitä.
Määrä on niin suuri, että se vaikuttaa erityisesti musiikkimarkkinoiden tilaan, musiikin tekijöiden, musiikkiteollisuuden ja kotimaisen kaupan asemaan. Tämän vuoksi piraattitallenteiden yksityinen maahantuonti kielletään.
Yksityistä ihmistä, jolla on kopiointi-intoa, ei ole unohdettu. Yleisön saataviin asetetuista laillisista teoksista voidaan jatkossakin tehdä kopioita yksityiseen käyttöön, kun kopioija pyytää luvan tekijältä. Luvattomasti ei saa kopioida. Jos lataa laittomia tiedostoja, niistä voi joutua maksamaan korvauksia ja menettää aineiston valtiolle.
Kuten oikeusministeriö toteaa tiedotteessaan 13. lokakuuta, uusi laki tulee voimaan vuoden alussa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on ilmoittanut vahvistavansa lain “metelistä” huolimatta.
Tanja Karpela kirjoittaa Kaleva-lehdessä 10.10.05, että tekijänoikeus kannustaa luovuuteen ja sen hyödyntämiseen. Yksittäisten luovien tekijöiden ja esittävien taitelijoiden työn taloudellinen arvo perustuu tekijänoikeuteen. Samalla tekijänoikeus muodostaa myös laajojen teollisuudenalojen taloudellisen pohjan ja selkärangan.
Euroopassa ja koko läntisessä maailmassa ongelman aiheuttavat ennen muuta ns. kehittyvät valtiot, jotka vähät välittävät tekijänoikeuksien valvonnasta. Suomen kannalta erityisesti Venäjä on laittomuuden pesä, josta tulee piraatteja rajan yli miljoonittain. Tämä rosvoreitti menee nyt onneksi tukkoon, kun piraatti-cd:t toivottavasti takavarikoidaan jo rajalla.
Toisen luoman hengentuotteen anastaminen luvatta on yleistynyt nettikulttuurin aikakakaudella, jossa ihan kummallisesti on syntynyt laajasti harhakäsitys, että verkossa kaikki sisältö on ilmaista. Luovan työn tuloksena syntyneestä informaatiosta on joku jollain tavalla tekijälleen maksanut tai sille on hinta muodostunut joka tapauksessa.
Länsimaiden käynnistämä tekijänoikeuden puolustus tekee hyvää laajemminkin verkon sisältöliiketoiminnalle, jolle pikkuhiljaa syntyy maksullisten palveluiden markkinat. Uusi laki näet vaikuttaa suotuisasti yleisön asenteisiin. Nettikansa käsittää jatkossa, että hyvästä sisällöstä pitää ja kannattaa maksaa. Tosin sisällön tulee olla todella haluttavaa ja ainutlaatuista, koska mistään tavanomaisesta uutispätkästä verkossa eivät lukijat varmaankaan maksa mitään. Rahat kerätäänkin mainostuloilla ja kuluttajien selektiivisellä tavoittamisella tietokantojen avulla.
Nettinaamiot syrjään, nimi esiin
Pääkirjoitus on saanut runsaasti palautetta lukijoilta. Valitettavasti suuri osa teksteistä on ollut asiatonta ja jopa herjaavaa. Herjaus on Suomessa lain mukaan rangaistavaa, eikä Mediaviikko voi periaatesyistä julkaista asiatonta materiaalia. Osoittautui, että valtaosa palautteista oli lähetetty tekaistuista sähköpostiosoitteista ja nimimerkin suojasta, ikään kuin “nettinaamion takaa”.
Mediaviikko on päättänyt, että se julkaisee tästä lähtien vain lähettäjän nimellä varustettuja viestejä, jotka on lähetetty oikeasta ja virallisesta sähköpostiosoitteesta. Jokainen vastaa omalla nimellään mielipiteistään. Julkaisemme viestit viiveellä tarkistaaksemme lähettäjän tietojen oikeellisuuden.
Asiattomia viestejä emme julkaise lainkaan.
Mediaviikko on poistanut pääkirjoitukseen liittyvät aiemmat viestit uudesta käytännöstä johtuen, ja toivottaa uudet tekstit tervetulleiksi reilun pelin hengessä.