Tampereen Yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan uuden tiedotusopin professorin Heikki Luostarisen virkaanastujaiset olivat maanantaina 10. lokakuuta. Tilaisuudessa professori piti esitelmän aiheesta “Journalismi ja muuttuva Suomi”.
Luostarinen kuvaa virkaanastujaispuheessaan median muutosta viimeisen 20 vuoden aikana. Hänen mukaansa kilpailu yleisöstä on nostanut tavallisen ihmisen, hänen arkipäivänsä ja hänen tarvitsemansa käyttötiedon merkitystä journalismissa. Toisaalta kilpailu on johtanut sisällön ja esitystapojen muuttumiseen tavalla, jossa tarinat, tunteet ja henkilöt ovat osin korvanneet tiedon, asiat ja analyysin.
Luostarisen viran alana on Tampereen yliopistossa on journalistiikka ja tutkimusalueena journalismi osana mediajulkisuutta ja kansalaisyhteiskuntaa. Luostarinen on aloittanut uudessa virassaan syyskuun alussa, johon hän siirtyi Jyväskylän yliopiston journalistiikan professorin virasta.
Tiivistelmä professori Luostarisen virkaanastujaistilaisuuden esitelmästä: “Journalismi ja muuttuva Suomi”
Suomalainen journalismi on muuttunut viimeksi kuluneiden 20 vuoden kuluessa ripeään tahtiin. Maailman kehitys on luonnollisesti vaikuttanut journalismiin merkittävästi – esimerkiksi Neuvostoliiton katoaminen ja EU-jäsenyys, talouden ja ympäristökysymysten painoarvon kasvu arvoissa ja ajattelutavassa sekä Suomen muutos aiempaa monikulttuurisemmaksi.
Osa muutoksista on ollut media-alan sisäisiä ja liittynyt sen omaan tekniseen ja taloudelliseen kehitykseen. Kiristynyt kilpailu yleisöstä on yhtäältä nostanut tavallisen ihmisen, hänen arkipäivänsä ja hänen tarvitsemansa käyttötiedon merkitystä journalismissa. Toisaalta kilpailu on johtanut sisällön ja esitystapojen muuttumiseen tavalla, jossa tarinat, tunteet ja henkilöt ovat osin korvanneet tiedon, asiat ja analyysin. Omistuksen keskittyminen ja kansainvälistyminen on ollut Suomessa kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen nopeaa 1980-luvun alusta lähtien.
Suomalaista 1980-luvun journalismia voi kutsua peruskoulun tapaiseksi kansakuntaa yhdistäväksi ja sen yleistä tiedontasoa kohottavaksi kaiken väen kohtaamispaikaksi. 1980-luvun loppupuolella esimerkiksi maakunnallisten sanomalehtien lukijakuntaan kuuluivat käytännöllisesti katsoen kaikki yhteiskuntaryhmät. Journalismin yleisöjen sosiaalinen eriytyminen alkaa kuitenkin 1990-luvun laman myötä ja kiihtyy 2000 – luvulla osittain siksi, että alan tekninen ja kaupallinen kehitys alkaa suosia uutisten ilmaistarjontaa ja viihteen tuotantoa.
Jos suomalaista journalismia arvioidaan yhteiskunnan tietojärjestelmänä, kokonaiskuva on kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen osalta myönteinen. Journalismi on ollut pääosin tiedollisesti suuntautunutta ja pyrkinyt monipuoliseen maailman ja yhteiskunnan tapahtumien kirjon kuvaamiseen. Tieto on saavuttanut journalismin kautta laajat kansankerrokset ja kansainvälisesti vertaillen median korruptio on ollut vähäistä. On perusteltua olettaa, että näillä tekijöillä on ollut myönteinen vaikutuksensa mm. Suomen taloudelliseen ja tekniseen kehitykseen. Ongelmalliselta näyttää se, että journalismi on alkanut muuttua 2000-luvulla kiihtyvään tahtiin tavalla, joka vähentää sen hyödyllisyyttä kansallisena tietovarantona: tunne korvaa tietoa, yleisöt eriytyvät, julkisuuden ostaminen on mediamaailmassa entistä hyväksytympää ja pyrkimys laaja-alaisuuteen korvautuu kiinnostavien yksityiskohtien
etsimisellä.
Keskustelun rohkaiseminen – ja siihen liittyvä kansalaisuuden ja poliittisen aktiivisuuden edistäminen – ei ole ollut suomalaisen journalismin erityisiä vahvuuksia. Irrottautuminen puolueiden vaikutuspiiristä ja monenkirjavien yleisöjen kokoaminen samaan julkisuustilaan on luonut hyvän periaatteellisen mahdollisuuden monipuolisen ansalaiskeskustelun luomiseen. Tämä tilaisuus on kuitenkin käytetty varsin ajavaisesti hyödyksi. 2000-luku näyttää lupaavan tässä suhteessa myönteistä muutosta, sillä mediayritykset ovat huomanneet keskustelun olevan kiinnostavaa ja halpaa aineistoa – tuottaahan sisällön yleisö itse. Tekninen kehitys on tehnyt erilaiset keskustelu- ja palautemuodot aiempaa helpommiksi toteuttaa, ja niiden rakentamiseen on ollut myös ulkomaisia esimerkkejä ja ideoita, kuten monessa suomalaisessa tiedotusvälineessä kehitelty kansalaisjournalismi. 2000-luvun tärkeitä kysymyksiä kuitenkin on, haluaako media suunnata yleisössä selvästi virinneen keskusteluhalun myös vakavampiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja tarttuvatko esimerkiksi hallinto ja politiikka näin esiin nousseen dialogin mahdollisuuteen.
Suomen viimeksi kuluneet vuosikymmenet nostavat esiin monia myös teoreettisesti kiinnostavia kysymyksiä journalismin roolista yhteiskunnallisessa muutoksessa. Suoraa ja välitöntä vaikutusta journalismilla on harvoin esimerkiksi lainsäädäntöön ja yhteiskunnan voimavarojen suuntaamiseen. Mutta journalismilla on laajaa välillistä vaikuttavuutta monenlaisten yhteiskunnallisten ja kulttuuristen prosessien kautta. Vaikuttavuuden säilyttäminen edellyttää kuitenkin yleisön luottamuksen säilyttämistä, mikä näyttää journalismin tulevaisuuden suurimmalta ongelmalta niin Suomessa kuin myös kansainvälisesti.