Ny Teknik on Tekniikka & Talouden kaltainen teollisuudelle ja insinööreille suunnattu viikkolehti, Affärsvärlden puolestaan on Talouselämän kaltainen viikottainen talouslehti, Lag&Avtal on juridiikan erikoislehti ja Miljörapporten vastaa Suomessa Talentumin kustantamaa Ympäristö+tekniikka -lehteä. Yhtiön liikevaihto on vuonna 2005 noin 16,6 milj. euroa ja sen palveluksessa on noin 130 henkilöä.
Myyjinä kaupassa ovat ruotsalainen sijoitusyhtiö Catellan hallinnoima Strukturfonden sekä ruotsalaiset insinöörijärjestöt Civilingenjörsförbundet ja Ingenjörssamfundet omistamansa Ingenjörsförlagets Förvaltnings AB:n kautta.
Kauppasumma on 15,2 milj. euroa, josta 8,8 milj. euroa maksetaan käteisellä ja 6,4 milj. euroa Talentum Oyj:n osakkeilla. Myyjillä on mahdollisuus saada lisäkauppahintaa enintään noin 2,15 milj. euroa vuoden 2005 liikevaihdon ja Q4/2005 liikevoiton perusteella. Maksimi lisäkauppahinta edellyttää 165 MSEK liikevaihtoa vuodelta 2005 ja 13 % liikevaihtoprosenttia loka-joulukuulta 2005.
E+T:n toimitusjohtajana jatkaa Christer Björkin ja hallituksen puheenjohtajana Joachim Berner.
E+T:n liiketoiminta on ollut viime vuosina tappiollista, mutta kuluvan vuoden aikana yhtiössä on tehty paljon tehostamistoimia. Tehdyt toimenpiteet sekä tuleva yhteistyö Talentumin kustannustoiminnan kanssa tulevat Talentumin näkemyksen mukaan kääntämään E+T:n tuloksen voitolliseksi nopeasti.
Nyt toteutuva kauppa on Talentumin strategian mukainen johdonmukainen askel kasvattaa kustannustoimintaa ja laajentua uusille markkina-alueille. Kauppa kasvattaa Talentumin kustannustoimintaa noin 30 %.
“Ekonomi & Teknik Förlag AB:n ostaminen on Talentumille merkittävä askel kustannustoiminnan kasvattamisessa ja laajentumisessa uusille markkina-alueille. Yhtiön suurimmat lehdet Ny Teknik ja Affärsvärlden ovat niin samankaltaisia Talentumin lehtien kanssa, että yhteistyö tuo varmasti toiminnallisia hyötyjä molemmissa maissa”, kertoo Talentumin toimitusjohtaja Harri Roschier.
“Talentumin toiminta on Suomessa monipuolisempaa kuin E+T:n toiminta Ruotsissa ja uskomme, että esimerkiksi kirjan kustantamisessa, online-toiminnassa ja toimipaikkailmoittelussa on elementtejä, joiden avulla liiketoiminta Ruotsissa voi kasvaa. Tulevaisuuden tuotekehitystä saadaan toteutettua menestyksekkäämmin yhdessä kuin erikseen. Lisäksi kansainvälinen ilmoitusmyynti on alue, jossa yhdistyminen tuonee molemmille osapuolille hyötyä” Roschier jatkaa.