Marcus Forsell Bonnierilta kertoo Dagensmedialle, että on jännittävää lanseerata pelituote, jolla ei ole vastassaan moraalista tai eettistä keskustelua, kuten muilla toimijoilla. Me asemoimme itsemme säännellyille pelimarkkinoille, hän kertoo.
Yhtiö aikoo markkinoida Binglottoa perinteisellä tavallla ja verkossa sekä TV4:n ja Expressenin kautta.
Folkspelin omistaa 77 kansallista järjestöä, joihin kuuluu viisi miljoonaa jäsentä. Folkspelin liikevaihto oli viime vuonna noin 200 miljoonaa euroa, josta se palautti järjestöille noin 60 miljoonaa euroa.
Mediaviikon kommentti: Tekeekö Suomessa joku vastaavan tempun?
Suomessa ja Ruotsissa Hilton Groupin omistama Ladbrokes on joutunut ahtaalle, koska laki kieltää sen toiminnan näissä maissa. Suomessa Veikkaus hoitaa vastaavaa tehtävää kuin Svenska Spel Ruotsissa.
Onkin ajan kysymys, kun jokin mediatalo lähtee haastamaan Veikkausta. Kuka ehtii ensin, on kiintoisaa nähdä.