Yleisradio lisää alueellista uutistarjontaansa teksti-tv:ssä. YLE tarjoaa nyt sivuillaan luettavaksi kaikkien maakuntaradioiden tuoreimmat uutiset. Yle on uusinut myös nettisivuillaan teksti-tv:n navigointia.

Tekstitelevisiossa on koko ajan tarjolla 60 uutista maan eri puolilta.
Uutisten toimittamisesta vastaavat YLE Radio Suomen maakuntaradiot.

Uudet alueilla toimitettavat uutiset sijoittuvat YLE Teksti-TV:n 600-
sarjan sivuille. Alueiden uutisaiheet ovat käytettävissä kaikkialla
maassa, eivät ainoastaan uutisen toimittaneen maakuntaradion alueella.

Käynnistynyt palvelu on esimerkki nykyaikaisen teknologian tarjoamista mahdollisuuksista yhdistettynä uudenlaiseen toimintamalliin. Uusi uutispalvelu on saatu synnytetyksi myös ilman oleellisia lisäkustannuksia.

Tekstitelevisio on yksi suomalaisten merkittävimmistä
uutisseurantavälineistä. YLE Teksti-TV tavoittaa päivittäin noin
1,3 miljoonaa suomalaista. Kotimaan uutiset on suosituin
tarjotuista palveluista.