“Omistajavaihdokset eivät tule vaikuttamaan yhtiön toimintaan. FINN-LAB Oy tulee yhdessä tytäryhtiönsä Digital Film Finland Oy:n kanssa tarjoamaan edelleen kaikki elokuvan tekemiseen tarvittavat jälkituotantopalvelut ja toimintaa tullaan kehittämään kotimaisen elokuva-alan tarpeiden pohjalta.”, kertoo FINN-LAB Oy:n toimitusjohtajana jatkava Jarkko Saastamoinen”
FINN-LAB Oy tarjoaa elokuvan tekijöille kattavat laboratoriopalvelut kuvausmateriaalin myynnistä teatteriesityskopioihin.
Digital Film Finland Oy tarjoaa kotimaisille ja ulkomaisille elokuvatuotantoyhtiöille monipuolisen valikoiman elokuvien ja TV-tuotantojen toteuttamiseen tarvittavia digitaalisia jälkituotantopalveluja.
FINN-LAB konsernin liikevaihto vuonna 2004 oli 2,7 milj. euroa ja konsernin palveluksessa on 28 työntekijää.
Tuovinen Tuominen Oyj on Jari Tuovisen ja Tanu-Matti Tuomisen omistama sijoitus- ja kehitysyhtiö, joka kehittää erityisesti immateriaalioikeuksilla liiketoimintaa tekeviä kansainvälistyviä yrityksiä sekä tekee sijoituksia IT- ja media-alan yhtiöihin.