Viihdelehti Stara.fi on aloittanut podcast-lähetyksensä. Kyseessä on äänitiedostojen, eli ohjelmien, julkaiseminen verkossa niin, että kuulija voi ladata ohjelman tietokoneelleen tai kannettavaan soittimeensa ja kuunnella sen haluamanaan ajankohtana. Tarkoitusta varten kehitetyt ilmaisohjelmat (esimerkiksi iPodder) lataavat uudet jaksot automaattisesti kuunneltavaksi RSS-syötteen avulla.

Neljää ensimmäistä podcast-ohjelmaa on ladattu jo ensimmäisen viikon aikana useita satoja kertoja. Ensimmäisissä jaksoissa vierailevat mm. Antti Tuisku, Hanna Pakarinen, Poets of the Fall ja Martti Vainaa & Sallitut aineet. Ohjelmien kohderyhmä on sama kuin verkkopalvelussa, eli 15 – 29 -vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset.

Viihdelehti Stara.fi tavoittaa viikossa noin 28.000 uniikkia lukijaa, joten julkaisu on yksi maan suosituimmista viihdealan verkkomedioista. Lukijamäärän nopea kasvu on vauhdittanut myös uusien sisältöpalvelujen käyttöönottoa.

-Näemme, että podcastien suosio tulee kasvamaan nopeasti ja haluamme olla etulinjassa hyödyntämässä uutta tekniikkaa, sillä lukijamme ovat keskimääräistä aktiivisempia niiden käyttöönotossa. Tarkoituksenamme on tuottaa laadukasta podcast-ohjelmaa, jossa keskitytään viihdealan tapahtumiin ja uutisiin sekä jutustellaan rennosti viihdemaailman tähtien kanssa esimerkiksi backstageilla ja klubeilla, Viihdelehti Stara.fi:n päätoimittaja Jocka Träskbäck kertoo.