Helsingissä maalis-kesäkuussa järjestetty kokeilu oli yksi maailman ensimmäisistä kaupallisen mobiili-tv:n pilottihankkeista. Siinä oli mukana 500 käyttäjää.

Pilottihankkeen järjestivät yhteistyössä Digita, Elisa, MTV, Nelonen, Nokia, TeliaSonera Finland ja YLE. Kokeiluun osallistuneet mobiili-tv:n käyttäjät seurasivat lähetyksiä Nokia 7710 -älypuhelimen ja DVB-H-teknologian välityksellä.

Sisältö on tärkeintä

Pilottihankkeen tuloksista käy ilmi, että käyttäjät kaipaavat myös lyhytaikaiseen ja ajoittaiseen katseluun sopivaa sisältöä nykyisen, jo tutuksi tulleen ohjelmiston lisäksi. Osallistujat seurasivat mobiilitelevisiostakin eniten valtakunnallisten tuttujen kanavien lähetyksiä, ja seuraavaksi suosituimpia olivat urheilu- ja uutiskanavat (CNN, BBC World, Euronews). Jääkiekon maailmanmestaruusottelut, San Marinon ja Monacon F1-osakilpailut sekä Liverpoolin ja AC Milanin välinen ottelu UEFA:n Mestareiden liigassa ylsivät kymmenen katsotuimman ohjelman joukkoon.

Katselutottumukset

Osallistujat katsoivat mobiilitelevisiota keskimäärin 20 minuuttia päivässä, vaikkakin aktiivisimmat käyttäjät seurasivat lähetystä 30–40 minuuttia kerrallaan. Lähetyksiä seurattiin myös päivisin, mikä poikkeaa perinteisen television suosituimmista katseluajoista.

Mobiilitelevisiota katsottiin eniten joukkoliikennevälineissä matkustettaessa, jolloin tarkoituksena oli joko rentoutuminen tai tuoreimpien uutisten seuraaminen. Mobiilitelevisiota katsottiin kuitenkin paljon myös kotona, jolloin tarjonnasta haettiin viihdettä tai täydennystä perinteiselle televisiolle.

Hinnoittelu

Osallistujista 41 prosenttia oli valmis maksamaan palvelusta. Käyttäjiltä perittiin 4,90 euron kuukausimaksu, mutta puolet osallistujista piti kymmenenkin euron kuukausihintaa kohtuullisena. Suurin osa käyttäjistä piti kiinteää kuukausimaksua parhaimpana vaihtoehtona, mutta monet olivat kiinnostuneita myös pay per view -hinnoittelusta eli katseluoikeuden ostamisesta tietynlaisiin ohjelmiin, kuten jalkapallo-otteluihin tai formulalähetyksiin.

Pilottihankkeen tulokset kertovat myös, mitä käyttäjät vaativat mobiili-tv-palveluilta:

· Vaivattomuus ja helppokäyttöisyys

· Tekninen toimivuus ja luotettavuus

· Sisältö, joka sopii myös lyhytaikaiseen katseluun

· Mobiilitelevisiosovellus ei saa heikentää puhelimen toimivuutta

“Helsingin pilottihanke vahvistaa uskoamme mobiilitelevision mahdollisuuksiin”, sanoo johtaja Richard Sharp, Rich Media, Nokia. “Viesti teollisuudelle on selvä: mobiilitelevisiopalveluiden menestyminen edellyttää mielekästä ja kiinnostavaa sisältöä, helppokäyttöistä teknologiaa, kohtuullista hintatasoa ja yksinkertaista hinnoittelujärjestelmää. Mobiilitelevisiolle on kysyntää, kun nämä asiat ovat kohdallaan.”

DVB-H-teknologia tekee mahdolliseksi televisiokanavien tehokkaan jakelun mobiililaitteisiin. Erinomainen kuvanlaatu, vähäinen virrankulutus ja suuri kanavavalikoima (jopa 55 kanavaa) takaavat parhaimman mahdollisen käyttäjäkokemuksen.