Kauneus&Terveys -lehti hakee markkinointiapua lehdelleen sauvakävelystä. Lehti järjestää yhteistyökumppaneineen Helsingin keskustassa sauvakävelijöille tarkoitetun maksullisen massaurheilutapahtuman.

Viiden ja kymmenen kilometrin pituiset lenkit lähtevät Helsingin Eläintarhan urheilukentältä, jossa on tapahtuman ohjelmallinen keskus.

”Viime vuosien nopeimmin kasvanut kuntoliikuntamuoto on jäänyt perinteisissä hölkkään ja juoksuun keskittyvissä suurissa liikuntatapahtumissa sivuosaan. Haluammekin tarjota sauvakävelijöille heidän ansaitsemansa viihdyttävän ja kannustavan tapahtuman, mutta mukaan toivotamme tasavertaisesti myös muut liikkujat”, kertoo Kauneus&Terveys -lehden päätoimittaja Marja Aarnipuro .

”Olemme kiinnittäneet huomioita reitin valintaan, sillä haluamme liikunnan lisäksi luoda elämyksiä myös mielelle. Saamamme palautteen perusteella vaikuttaakin siltä, että MM-kisat ovat innoittaneet monia mukaan itse kokeilemaan, millaista maailmankuuluissa urheilumaisemissa on liikkua”, jatkaa Aarnipuro.

Kauneus&Kunto -tapahtuman osallistujamaksu on 30 euroa, jonka käteismaksu suoritetaan Eläintarhan urheilukeskuksen portilla. Osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista osoitteeseen kauneusjakunto@a-lehdet.fi.

Osallistumismaksu sisältää viihdyttävän ohjelman Eläintarhan kentällä, vakuutuksen, t-paidan, repun tuotenäytteineen, Kauneus&Kunto <>ekstranumeron sekä Kauneus&Terveys -lehden syyskuun numeron. Kävelysauvojen vuokra on 2 euroa. Osallistujien käytössä ovat myös kisakylästä löytyvät rasvaprosentin ja keuhkojen mittauspisteet. Reitin varrella on huoltopiste.