Mika Kaurismäen elokuva Brasileirinho tulee teattereihin Ranskanssa ja Sveitsissä 31. elokuuta. Ranskassa elokuvaa levittää Editions Montparnasse yhteistyössä perinteikkään MK2:n kanssa.
Elokuva lähtee liikkeelle 25 kopiolla, joista noin kymmenen Pariisin alueella ja loput muualla Ranskassa. Kopiomäärä on poikkeuksellisen suuri ottaen huomioon, että kyseessä on
dokumenttielokuva. Elokuva kertoo brasililaisesta choro-musiikista, joka oli ensimmäinen urbaani brasilialainen musiikkityyli ja syntyi Rio de Janeirossa 1800-luvun puolivälissä. Sitä pidetään samban äitinä ja bossanovan isoäitinä.
Elokuvan muusiikista on julkaistu myös soundtrack CD, joka
tuli kauppohin Ranskassa 22.8.2005. Ohjaaja Mika Kaurismäki on matkustaa Pariisiin elokuvan ensi-iltaan.
Brasileirinho esitettiin tämän vuoden helmikuussa Berliinin elokuvafestivaaleilla. Elokuvaa on myyty jo yli 25 maahan, ja myöhemmin syksyllä se tulee teattereihin myös mm. Belgiassa, Hollanissa, Espanjassa, Italiassa, Saksassa, Puolassa, Australiassa, Japanissa, Brasiliassa jne.
Suomen oikedet elokuvaan on ostanut Future Film.
Elokuva on syyskuun alussa esillä myös Montrealin elokuvafestivaalla.