Yli 45 vuoden takainen Bodominjärven kolmoismurha on nostattanut ennennäkemättömän mediajulkisuuden. Kansalaisen silmin tapahtuma näyttää enemmänkin teatterilta ja mediaviihteeltä kuin oikeudenkäynniltä. Mediaa on silti turha moittia. Median tehtävänä on julkistaa kaikki saatavilla oleva uutisaineisto mistä aiheesta tahansa ilman tunteita. Gustafssonin tapaus kuitenkin osoittaa, että medialynkkaamisessa ollaan menty liian pitkälle. Se ei ole oikeusvaltioon sopivaa. Syytetty käännellään framille alusvaatteita myöten, joten intiimisyys on iäksi mennyttä vaikka tuomio olisi vapauttavakin.
Syyttäjälaitos on ottanut asiakseen päästää julkisuuteen oman harkintansa mukaan tiettyjä tapauksia. Jos syytteeseen liittyy syyttäjän mielestä yhteiskunnallisesti merkittävä asia tai syytettynä on julkisuuden henkilö tai muutoin merkittävässä asemassa oleva henkilö, syytetyn nimi annetaan julkisuuteen. Kuinka moni poliitikko, yritysjohtaja tai johtava virkamies onkaan sen seurauksena jo ennakkoon mediassa leimattu syylliseksi, vaikka tuomiota ei langetettaisikaan! Entisen verohallituksen pääjohtajan Jukka Tammen surullinen tapaus on tästä eräs karmea esimerkki. Tai Alpo Rusi. Toivottavasti Alpo Rusi jaksaa painia asiansa Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuimessa loppuun saakka.
Lista mediassa rangaistuksen saaneista ja turhaan kärsineistä on pitkä. Media on kuitenkin saanut tehdä rutkasti rahaa syytetyn kustannuksella, ilmaiseksi. Kukaan ei enää ole kiinnostunut syyttömänä mediassa kärsineiden loppuelämän kuntoonsaattamisesta. Monen syytetyn vapauttava tuomio jää itse asiassa turhaksi kirjaimeksi, koska sellainen ihminen on saanut loppuiäkseen leiman otsaansa. Ei kansa muista kohta enää, tuliko Rusille tuomio vai ei. Sen se muistaa, että jokin rötösherra hän taitaa olla.
Vastaavaa mediamyllytystä harrastetaan toki Ruotsissakin. Tunnetuin esimerkki on Olof Palmen murhasta epäillyn Christer Pettersonin julkinen lynkkaus syyttömänä. Hänen elämänsä meni pilalle lopullisesti siinä mylläkässä. Se oli oikeusvaltion häikäilemätön oikeusmurha.
On aivan oikein, että Julkisen Sanan Neuvoston uusi puheenjohtaja Kalevi Kivistö on huolissaan ihmisen oikeusturvasta henkilökeskeisessä mediamaailmassa. Hänellä ei ole toki mitään tuomio- tai päätäntävaltaa, mutta toivottavasti hän kuitenkin koettaa hillitä mauttomuuksiin paisuvaa ihmisten julkista riisumista oikeuslaitoksen tuella.
Tuomiovallan näkökulmasta voimakas ennakkojulkisuus onkin muodostunut eräänlaiseksi nykyajan jalkapuuksi, joka sinällään on jo rangaistus tai sillä ainakin on pelotevaikutus, mikä on sanktioiden eräs tarkoitus.
Eikö olisi parempi, että oikeudenkäynnit käydään suljetuin ovin ja vasta tuomiot julkistetaan. Silloin ei mediassa ammuta varista hanhena. Mediaa on turha osoitella sormella tai yrittää sälyttää mediaa eettiseksi portinvartijaksi. Median tehtävänä on kaivaa uutisia ja surutta kertoa niistä. Myöskään syyttäjälaitosta ei käy moittiminen, koska nykyinen lainsäädäntö sallii tällaisen menettelyn. Sen vuoksi tulisikin eduskunnan säätää laki, että syyttäjälaitos ei saisi enää julkistaa syytettyjen nimiä ennen oikeuden päätöstä. Se olisi oikeaa demokratiaa oikeusvaltiossa. Oikeuden työnä on jakaa oikeutta, ei mediainformaatiota.