Ruotsalaisen Bonnierin kustantama talouslehti Dagens Industri saa kovan kilpailijan suursuosion saavuttaneelle verkkolehdelleen. Norjalaisomisteinen Schibstedt avaa Ruotsissa syyskuussa uuden talousalan verkkohden naringslivet24.se eli n24.se. Dagens Median mukaan isoilla panoksilla lanseerattava uusi verkkolehti aikoo kaapata osansa Di.se-julkaisun kasvaneista voittokruunuista.
Tietoja uuden verkkolehden perustamisesta on tihkunut pitkin kesää, kun n24.se on rekrytoinut kilpailijaltaan avainhenkilöitä niin myyntiin kuin toimitukseenkin. Verkkolehti rakennetaan pääosin Bonnierin Svenska Dagbladetin ja Aftonbladetin taloustoimituksen ja myynnin pohjalle.
Nyt n24.se on tullut jo näkyvästi julkisuuteen ja kertoo suoraan haastavansa Bonnierin verkkolehden, joka teki tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla 37 prosentin liikevoiton. Sen mainosmyynti oli 28 miljoonaa kruunua, josta voittoa kertyi 10,5 miljoonaa kruunua. Voitto on nyt yhtä suuri kuin koko viime vuoden myynti. Verkkomedia hankkii Dagens Industrin tuloista jo lähes kymmenen prosenttia.
Di.se houkuttelee runsaasti kävijöitä ilmaiselle uutistarjonnalleen. Viime tammikuun tilaston mukaan uniikkikävijöitä oli 783.000 kuukaudessa, ja käyntejä 5,5 miljoonaa.
Toinen talousalan verkkolehti privataffarer.se keräsi toukokuussa noin 300.000 kävijää.
Uusi verkkolehti n24.se aikoo tulla markkinoille kovalla voimalla. Avuksi on palkattu mainostoimisto Fältman&Malm.