Alma Media kertoi osavuosikatsauksessaan, että online-medioiden luokiteltujen ilmoitusten myynti on kasvanut 26 prosenttia ensimmäisen kuuden kuukauden aikana tänä vuonna. Erityisesti rekrytointi-ilmoituksiin erikoistunut Monster.fi kasvoi 92 prosenttia ja Autotalli.com 88 prosenttia. Myös Kauppalehden online-myynnin kerrotaan nousseen. Nämä ovat vakuuttavia näyttöjä, että kasvu on nimenomaan verkossa. Ei ole ihme, että toimitusjohtaja Kai Telanne ilmoittikin Alman satsaavan verkkomediaan jatkossa jopa kansainvälisellä tasolla, varautumalla siihen mm. yritysostoin.Toki myös Alman sanomalehdet menestyivät ja tekivät tulosta, mutta tosiasiassa ne edustavat staattista ja jopa alenevaa liikesektoria. Sanomalehtien taktiikkana on käydä vain tappioita välttelevää viivytystaistelua, jotta jää aikaa ja voimia verkkobusineksen kehittämiseen.
Sanoma ja Talentum eivät kerro viime tulostiedoissaan, miten niiden verkkomedian myynti on kehittynyt. Sanoman hallinnoiman Oikotien sopii kuitenkin olettaa menevän hyvin suurista ilmoitusmääristä päätellen.
Sanomakin vahvistaa panoksiaan verkossa. Yhtiö osti hiljakkoin mm. nettihuutokauppa Huuto.netin. Positiivisia viestejä kertovat myös monet maakuntalehtien kustantajat, esimerkiksi sanomalehti Kaleva, jonka verkkosivusto suosiossaan on lähes suurten medioiden luokkaa. Verkkolehti kasvaa ja mitä parasta, toiminta on erittäin kannattavaa, koska kustannukset ovat vähäiset verrattuna massiiviseen paperimediaan.
Marketwiren julkaisema eMarketerin uunituore raportti osoittaa, että Yhdysvalloissa online-median (Online Publishing) mainosmyynti nousee tänä vuonna 1,4 miljardiin dollariin, missä ei ole mukana suuret hakukoneet. Viime vuoden kasvu oli 38 prosenttia ja samaa tasoa ennustetaan tällekin vuodelle. Vuoteen 2008 mennessä myynti on jo 2,26 miljardia. Raportin mukaan kasvun selittää netin käyttäjien lisääntyvä kiinnostus online-sisällön ja erityiseti online-uutisten kuluttamiseen. Se tuo mainostajat mukanaan.
Median rakennemuutos on selvä trendi, jonka etenemisaikataulusta esitetään erilaisia mielipiteitä. Faktaa on kuitenkin tieto, että verkkomedian kasvu jatkuu edelleen vahvana. Online-mainonnan osuus kokonaispotista on vain 3-6 prosentin luokkaa maittain vaihdellen. Merkillepantavaa on, että ensimmäistä kerta online-mainonta on ohittanut USA:ssa jo perinteisesti vahvan radiomainonnan ja elokuvamainonnan. Suuntaus on terve. Syntyy uusia medioita, tulokkaille mahdollisuuksia ja kuluttajille lisää valinnan vapautta.