Jari Torvelainen osti Evian
Jari Torvelainen osti Evian

Evia tarjoaa mielenkiintoiset tehtävät ja näköalat, sanoo Evia Oyj:n ja Evia Helsinki Oy:n uusi toimitusjohtaja Jari Torvelainen. Hän on nyt myös Evia Oyj:n pääomistaja. Omistamansa Stratexi Oy:n nimissä hän osti 1.8.2005 Arto Liinpään omistamat yhtiön osakkeet. Kaupan jälkeen Stratexin omistusosuus Eviasta on 43,6 prosenttia.

FM, MBA Jari Torvelainen on ollut Evia Oyj:n hallituksessa vuodesta 2001 ja mukana voimakkaasti kehittämässä yhtiötä.

–Evialla on hyvät mahdollisuudet edelleen kehittää asemaansa yhtenä Suomen suurimmista markkinointiviestintätoimistoista, Torvelainen sanoo.

Jari Torvelainen on työskennellyt lähes 25 vuotta liikkeenjohdon esikunta-, linja- ja asiantuntijatehtävissä sekä strategia- ja muutosjohtamisen konsulttina.

Viimeksi hän toimi digiTV-ohjelmistoihin keskittyvän Axel Technologies Oy:n toimitusjohtajana.

Elokuun alussa yhtiön osakkeen kurssi oli 1,51 euroa. Torvelaisen ostama osakemäärä oli 1.510.740 kappaletta, joten osakkeiden pörssiarvo oli yhteensä 2,281 miljoonaa euroa.

Jari Torvelainen

-syntynyt 6.4.1959

-FM (sovellettu fysiikka), Helsingin yliopisto, pääaineet matematiikka, teoreettinen fysiikka, atk ja tähtitiede -kansainvälinen MBA, University of South California, Los Angeles

<>toiminut 10 vuotta ylemmässä johdossa tietoliikenne, tele-, IT- ja hitec-yrityksissä (mm. Instrumentarium, Eunet, Radiolinja), 8 vuotta energia-alalla (Fortum/Imatran Voima) ja 6 vuotta strategia- ja muutosjohtamisen konsultoinnissa (McKinsey, CGEY, Stratexi)

-puoliso professori Katri Huitu, Helsingin yliopiston fysiikan laitos

-lapset Pyry, 9 ja Elli, 5

-harrastuksia kesämökkeily Orivedellä, matkailu ja lukeminen

Evia Oyj:n entinen toimitusjohtaja Mika Sarimo irtisanoutui kesäkuussa

Evia Oyj:n ja Evia Helsinki Oy:n toimitusjohtaja Mika Sarimo irtisanoutui 28. kesäkuuta, ja hänen työsuhteensa päättyy 27.9.2005. Yhtiö ilmoittaa, että irtisanoutumisen syynä oli Mika Sarimon siirtyminen yrittäjäksi.

Evia Oyj:n liikevaihto oli vuonna 2004 kaikkiaan 12,23 miljoonaa euroa, joka aleni 13,9 prosenttia edellisvuodesta. Yhtiön liiketappio oli 0,51 miljoonaa euroa. Myyntikate per henkilö oli 93744 euroa.