Petri Kemppinen on valittu tuotantoneuvojaksi Suomen elokuvasäätiöön 1.1.2006 – 31.12.2008 väliseksi ajaksi. Hän tulee vastaamaan ensisijaisesti laadullista menestystä itsenäisinä elokuvateoksina tavoittelevien ”arthouse” -tuotantojen sekä televisiolevitykseen tarkoitettujen puolipitkien draamaelokuvien tukipäätöksistä. Lisäksi työtehtäviin kuuluu kansainvälisten yhteistuotantojen tukeminen sekä Suomen elokuvasäätiön edustaminen kansainvälisissä rahoitusjärjestelmissä.

Kemppinen on aikaisemmin toiminut monipuolisissa tehtävissä Yleisradiossa mm. ohjelmaostajana, tuottajana ja nuortenohjelmien päällikkönä. Kemppinen siirtyy säätiöön YLE Teeman fakta- ja suunnittelupäällikön tehtävistä.

Suomen elokuvasäätiö tukee ja edistää kotimaista elokuvakulttuuria: kotimaista elokuvatuotantoa, elokuvien levittämistä ja esittämistä sekä suomalaisen elokuvan tunnetuksi tekemistä Suomessa ja ulkomailla. Varansa säätiö saa pääasiassa veikkausvoittovaroista.