Taloussanomat on valinnut linjakseen lisätä ilmaistarjontaa verkkosivuillaan toisin kuin kilpailija Kauppalehti, joka toimii päinvastaiseen suuntaan. Taloussanomilla maksullisina palveluina ovat enää arkisto ja päivän lehti. ”Keväällä käynnistynyt verkkolehden uutismäärän kehittäminen on kantanut hedelmää, ja lukijamäärämme ovat nousseet moninkertaisesti”, Hurmeranta kertoo tyytyväisenä. Taloussanomat rahoittaa verkkolehteään myymällä siihen bannereita.

Verkkolehden sisältö on jossain määrin eri kuin sanomalehdessä. Toimitus tekee verkkoon myös omia juttuja, jotka eivät välttämättä ilmesty seuraavan päivän lehdessä. Sisällön jakoa on selkiytetty. IT ja Markkinointi&Myynti sekä Yrittäjä-palsta ovat omassa lokerossaan. Digitoday on erillinen verkkopalvelu Taloussanomien tuoteperheessä.

Mitä Taloussanomat tavoittelee uudistuksellaan? ”Pyrimme kohti monikanavaisuutta. Olemme finanssialan ammattilaisten uutispalveluillamme uutistoimisto Startelin kautta selvästi markkinajohtaja Suomessa. Nyt haluamme, että myös yritysten yleisjohto saa verkkosivuiltamme nopeasti talousalan online-uutiset. Lehdessä käsittelemme sitten syvällisemmin uutiset taustoineen”, Hurmeranta toteaa.

Mediaviikon kommentti: Onnistunut uudistus, Kauppalehdelle kunnon vaihtoehto

Taloussanomien sinnikäs eteneminen markkinajohtaja Kauppalehden rinnalle näyttää tuottavan väkisinkin tulosta ajan myötä, vaikka Taloussanomat lienee ”Suomen useimmin lopetetuksi tuomittu lehti”. Taloussanomien paperilehti on saanut vankan kannattajakuntansa, joka pitää lehden uutislinjaa terävämpänä ja laadukkaampana kuin Kauppalehden omaksumaa uutisointia. Ei voi muuten selittää, miksi Taoussanomat on saa jatkuvasti uusia tilaajia. Tapaan usein henkilöitä, jotka sanovat, että Taloussanomat on ikään kuin luotettavampi kuin Kauppalehti. Johtuneeko se siitä, että taustavoimana on Sanoma Oyj, joka perinteisesti on laadukkaan talon maineessa. Kauppalehden etuna on kuitenkin isot resurssit, joilla se pystyy etenkin teemanumeroissaan jylläämään.

Taloussanomien verkkolehden uudistaminen on ulkoasultaan onnistunut. Navigointi on yksinkertaista ja selkeää. Myös hillitty asemointi, fontti ja ilmeen pysyttäminen lehden kanssa samoilla linjoilla värejä myöten tuo turvallisuuden tunnetta. Yksinkertainen on kaunista, mikä jälleen kerran tulee todistetuksi.

Kauppalehdelle Taloussanomien valitsema linja saattaa olla myrkkyä jatkossa. Miksi maksaa enää Kauppalehden online-palveluista mitään, kun Taloussanomista saa kaiken tuoreen maksutta? On erittäin hyvä asia, että Taloussanomat valitsi tämän linjan, koska se merkitsee todellisen kilpailun kehittymistä. Vain se, jolla on parempi sisältö saa lukijat puoleensa, ja siten myös mainostulot sivuilleen. Jos Taloussanomien sivuilla käy viikossa yli 40.000 lukijaa, siinä kannattaa mainostaa. On siis oletettavaa, että Taloussanomien monikanavaisuuden näkemys toimii, koska verkkolehden lukijamäärän voi uskoa nousevan vielä melkoisesti.

Kauppalehti on nyt kehittänyt vahvasti mobiiliuutisvälitystään. Tietäen Taloussanomien johdon päättäväisyyden, uskon, että Taloussanomat iskee takaisin hyvinkin pian entistäkin paremmilla mobiiliratkaisuilla.