Elokuva ja sen tekeminen kiinnostaa nuoria yli rajojen. Alan
teknologian kuten videokameroiden ja – ohjelmistojen halpeneminen tuo niiden tekemisen lähes jokaisen ulottuville.

Kevään ja kesän aikana Nettiareena hanke tulee järjestämään sarjan kokouksia mahdollisten pohjoismaisten ja itsehallintoalueiden yhteistyökumppaneiden kanssa, jossa muun muassa kutsutaan kriittiseen keskusteluun siitä, minkälainen elokuva- ja mediapedagoginen tarjonta toimii paikallisesti, kansallisesti, kansainvälisesti ja Internetissä, sekä pohjoismaisen nettipalvelun mahdollisuuksista ja haasteista.

Pohjoismaista hankkeessa mukana ovat Norjan ja Tanskan filmi-instituutit jahankkeen pääkoordinoijana toimii Ruotsin filmi-instituutti. Suomesta ontällä hetkellä mukana lyhytelokuvaan keskittyvä Pixoff.net verkkoyhteisö, jolla on oma kokemus yhteisöllisten verkkopalveluiden tuottamisessa.

Pixoff kartoittaakin parhaillaan yhteistyömahdollisuuksia Nettiareenan suhteen Suomen osalta ja toteuttaa parhaillaan hankkeen suunnitteluun liittyvää kyselyä nuorille elokuvantekijöille. Kyselyä on jaettu mm. kouluihin ja videopajoihin. Nyt siihen on mahdollisuus osallistua
osoitteessa: http://www.pixoff.net/survey