Suorittamani lyhyt gallup eri-ikäisten, eri poliittista kantaa edustavien naisten parissa osoittaa, että Karpela vetää naisten sympatiat puolelleen 6-0. Vaikka he eivät olleet edes nähneet Karpelan listaa tai kaikkia juttuja, kanta oli selvä: kaunista, menestyvää, nuorta naista kadehditaan niin paljon, että hänet halutaan syödä pois politiikasta. Tämä on tyypillistä miehisen vallankäytön ilmentymää, jossa uraa tekevää naista poljetaan, minulle sanotaan. Siis voi A-P rukkaa! Hän kerää Suomen naisten vihat niskoilleen pullistamalla hauistaan lehden sivuilla.

Kaikki tietävät, että Ilta-Sanomat on tiedotusväline, joka elää lööpeistä. Tästä on tehty taannoin jopa TV-ohjelmakin, jossa IS:n väki kertoi, kuinka suuri menekin lisäys tulee irtonumeromyyntiin, kun saadaan kanteen tunnetun naisen kuva ja vetävä otsikko. Jos joku tästä haluaa maksaa, niin se on kunkin oma asia, ja vapaassa maassa sellaista mediaa saa kustantaa.

Totta on myös se, että poliitikot elävät julkisuudesta, josta käydään kovaa kamppailua. Karpelasta ei olisi tullut kansanedustajaa tai ministeriä ellei hän olisi ollut tunnettu missi. Poliitikolla on myös suuri halu vaikuttaa, mitä media julkaisee hänestä. Mitä totalitäärisempi maa, sitä kovemmin poliittinen eliitti peukaloi tiedotusvälineitä. Naapurimaamme Venäjä on tästä karmea esimerkki. Koko Venäjän media hyppää Putinin tahdissa. Lehdistön riippumattomuus on yksi Suomen tärkeimpiä arvoja ja menestystekijöitä.

Internet-aikakaudella on uutta, että poliitikolla on kuitenkin oma media käytössään: nettisivut. Siellä hän voi vapaasti julkaista kaiken, jota kansa lukee suoraan innokkaasti. Taannoin poliitikko oli tässä suhteessa täysin median armolla. Karpela on nyt vahvoilla.

Karpela on itse asiassa hyvin pidättyväisesti ja jopa taitavasti hoitanut mediasuhteitaan useita vuosia. Ei kuitenkaan tule yllätyksenä, että Karpelan ja Ilta-Sanomien välinen riita puhkeaa. Tämä kuuluu osana julkisuuspeliin, jota kumpikin kaipaa pysyäkseen pinnalla. Kun tämänkertainen saadaan puhdistettua pöydän alle, uusi soppa nousee pian etusivulle.