Ruotsin markkinatuomioistuimen määräämä uhkasakko Metromarknadille ei pysäytä yhtiön uusia markkinointikampanjoita, kertoo internetyhtiö Metro Globen toimitusjohtaja Hördur Bender Dagens Medialle. Oikeus kielsi Metroa vertaamasta palveluaan markkinajohtaja Blocket.se-palveluun.

Bender toteaa, että “markkinatuomioistuimen päätös ei vaikuta meidän markkinointitoimiin. Meillä on omat suunnitelmamme, ja toteutamme ne. Kampanja, jota päätös koskee, ajettiin 10 päivän ajan lanseerauksessa”.

Metrolla on parhaillaan käynnissä uusi mainoskampanja, jossa Metromarknad tarjoaa rivi-ilmoituksen jättäville mahdollisuuden saada ilmoitus myös paperilehteen.

Metromarknadilla on tulossa lisäksi toinen kampanja, jonka sisältöä Bender ei vielä paljasta.

Taloussanomien uutisessa virhe

Suomessa Taloussanomien toimittaja Petri Sajari kirjoitti tänään asiaa käsittelevän juttunsa alussa, että “Ruotsin markkinaoikeus on määrännyt ilmaislehti Metrolle 400 000 kruunun eli 43 000 euron uhkasakon kuluttajien rivi-ilmoitusten onkimisesta muista palveluista omille sivuilleen”.

Taloussanomien teksti on kuitenkin virheellinen. Uhkasakkoa ei määrätty ensinnäkään Metro-lehdelle, vaan Metromarknadia julkaisevalle Metro Globelle. Toisekseen uhkasakkoa ei määrätty “ilmoitusten onkimisesta” eli hakutoiminnasta vaan ainoastaan vertailevasta mainoskampanjasta, jossa Metromarknad asetettiin vastakkain Blocketin kanssa.