Ruotsalainen mediakonserni Metro avasi maanantaina Suomessa oman ilmoitusten hakukoneensa, jonka kautta myös kilpailijoiden ilmoitukset saavat näkyvyyttä Metron sivuilla. Suomessa avattiin sivusto osoitteessa metromarket.fi.

Metromarknad.se aloitti vajaa kuukausi sitten Ruotsissa. Yhtiö kertoi laajentavansa netti-ilmoitusbisnestään nopeasti seuraavina kohteina Suomi, Tanska ja Hollanti.

Keltaisen Pörssin ja Palstan netti-ilmoituksiin ei Metromarketinkaan kautta pääse käsiksi ilman lukuajan ostamista, mutta Oikotien aineisto on yhtä vapaata kuin suoraankin Oikotien nettisivuilta luettuna.

Helsingin Sanomat kertoo, että Ilta-Sanomat Oy:n toimitusjohtaja Pekka Harju, joka Sanomassa vastaa myös Keltaisesta Pörssistä ja Palstasta, pitää Metron menettelyä laittomana.

Hänen mukaansa se on ensinnäkin tekijänoikeuslain rikkomus, sillä isoa työtä vaativat ilmoitusluettelot nauttivat tekijänoikeussuojaa eikä niitä ilman lupaa sovi käyttää missä ja miten vain. Toiseksi Harju pitää Metromarketin tapaa rakentaa omaa bisnestään muiden liiketoiminnan varaan ja väärille väittämille lain tarkoittamana sopimattomana menettelynä, jonka Sanoma valmistautuu vetämään markkinaoikeuteen.

Metro tarjoaa muun muassa autojen, veneiden ja kodinkoneiden myyjille ja ostajille omaa maksullista ilmoitustilaansa vetoamalla siihen, että markkinapaikalla on jo valmiiksi valtava määrä muiden ilmoituksia.

Tekijänoikeusrikkomuksen Sanoma on valmis viemään käräjäoikeuteen, jos kirjelmöinti suoraan Metron kanssa ei tuota tulosta.

HS:n mukaan Suomessa toimivan Metro-lehti Oy:n toimitusjohtaja Ahti Leväaho sanoo, että hänellä tai hänen johtamallaan yhtiöllä ei ole mitään tekemistä Metromarket-kauppapaikan kanssa. Sitä pyörittää konsernin sähköisen viestinnän yhtiö Metro Modern Media Tukholmasta käsin. Suomen Metro-lehti on Leväahon mukaan vain myynyt ilmoitustilaa saman konsernin sähköisen viestinnän yhtiölle.

Muiden markkinapaikkojen hakutoimista ei ole juridista ennakkotapausta eikä yhtään langetettua tuomiota. Metron mukaan toiminta on samantapaista kuin nettihakukone Googlella.

Pekka Harju tyrmää Google-vertauksen. Metron haku vie suoraan pitkälle työstettyihin, määriteltyihin luetteloihin eikä yleiseen maailmanlaajuiseen poimintaan, hän sanoo.