Aikakauslehden lukijoilla on monia erilaisia syitä säilyttää lehtensä, ja yksi ilmeisimmistä sekä miehillä että naisilla on se, että lehden sisältö on osa harrastusta. Aikakauslehdiksi luokiteltavia suomalaisia harrastelehtiä onkin runsaasti. Aikakauslehtien Liiton jäsenlehdistä yli 60 on suunnattu eri harrastuksista kiinnostuneille. Moni lukija säilyttää lehden myös mahdollisten tulevaisuuden tarpeiden takia. Aikakauslehti on hyödyksi esimerkiksi lomamatkoja suunniteltaessa tai yksittäisen kiinnostavan juttuaiheen takia.

Naisille lehden aihepiirin lisäksi ovat tärkeitä erilaiset käytännön ohjeet kuten ruokareseptit, terveyden- ja kauneudenhoito-ohjeet sekä muotitrendit. Miehet pitävät tallessa erityisesti lehtiä, joissa on tuotevertailuja ja -testejä, autojuttuja sekä talouteen liittyviä aiheita.

-Mitä kiinteämpi suhde lukijalla on lehtensä aihepiiriin, sen todennäköisemmin lehti säilytetään ja siihen myös palataan. Vahvaa sitoutumista lehteen osoittaa myös se, että joka kymmenes lehtiään lainaavista toivoi saavansa lehden takaisin myöhemmin, toteaa tutkimuspäällikkö Sari Roth Taloustutkimuksesta.

Aikakauslehti luetaan keskimäärin tunnissa

Selvityksen mukaan kolmannes aikakauslehden lukijoista selaa lehden ja poimii kiinnostavimmat jutut heti ensimmäisellä lukukerralla. Syvällisempään lukuhetkeen uppoudutaan myöhemmin ajan kanssa. Viidesosa lukijoista jaksottaa lukemisen useiden päivien ajalle kunnes lehti on käyty kokonaan läpi. Koko lehden sisältö luetaan viimeistään ennen uuden numeron ilmestymistä. Toisin kuin muut aikakauslehdet sarjakuvalehdet luetaan kokonaisuudessaan heti.

Aikakauslehtien lukemistapoja on selvitetty myös Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) yhteydessä. Suomalaiset käyttävät yhden aikakauslehtinumeron lukemiseen aikaa jopa puolitoista tuntia. Keskimääräinen lukuaika on tunnin verran. Lehteä ei välttämättä ahmita yhdellä kertaa, vaan siihen palataan kerroksittain. Aikakauslehteen palataan keskimäärin 2,6 kertaa.

Nyt julkistetun Kestävä suhde –lukemisraportin tiedot perustuvat pääosin Taloustutkimus Oy:n tekemiin erillisselvityksiin helmi-maaliskuussa 2005. Selvitykset tehtiin 15-79 -vuotiaiden suomalaisten keskuudessa. Lähteenä on käytetty lisäksi TNS Gallup Oy:n KMT:n yhteydessä toteuttamia selvityksiä.