Lahtinen & Mantere on Saatchi & Saatchin sekä heidän ketjuasiakkaidensa edustaja Suomessa. Lahtinen & Mantereen käytössä on koko Saatchi & Saatchi -verkoston tietotaito ja kontaktipinta sekä resurssit. Yrityksen nimeksi tulee Lahtinen & Mantere Saatchi & Saatchi, ja sen toimipisteet sijaitsevat Helsingissä ja Turussa.

Saatchi & Saatchi lukeutuu maailman suurimpiin mainostoimistoihin. Sadasta eniten mainostavasta yrityksestä maailmassa yli 60 lukeutuu sen asiakkaisiin. Suomi oli myös puuttuva pala Saatchi & Saatchin Pohjoismaisesta
toimintamallista.

-Yhteistyösopimus Lahtinen & Mantereen kanssa vahvistaa Saatchi & Saatchin asemaa Suomessa ja Pohjoismaissa. Olimme etsineet sopivaa mainostoimistokumppania jo jonkin aikaa Suomeen suuntautuville kansainvälisille asiakkaillemme, toteaa Saatchi & Saatchin Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan toimintojen johtaja Simon Goode.

Saatchi & Saatchi kuuluu Pariisin pörssissä noteerattavaan v. 1926 perustettuun mainostoimistoryhmä Publicis Groupe SA:han. Se on maailman neljänneksi suurin mainostoimistoryhmittymä sekä maailman johtava yritys mediaostamisessa ja -suunnittelussa. Publicis Groupen myyntikate oli 3,83 miljardia euroa vuonna 2004, sillä on toimistoja 109 maassa ja henkilökuntaa yli 35.000, viidellä mantereella ympäri maailman. Saatchi & Saatchin puheenjohtajana toimii Bob Seelert, pääjohtajana Kevin Roberts ja luovana johtaja Bob Isherwood.

Lahtinen & Mantereen asiakkaiden brändejä ovat mm. ABB, Abba, Ahti, Biotie Therapies, Ekströms, Felix, FläktWoods, Funlight, Grandiosa, H. Lundbeck, Jacky, Jenkki, Kantolan, Läkerol Dents, Mynthon, Möller, Risifrutti, Salcomp, Seawind Line, Sita Finland, Teollisuuden Voima, Tupla, Vivibrain ja Vivida. Lahtinen & Mantereen liikevaihto vuonna 2004 oli 2,4 milj. euroa ja myyntikate 1,8 milj. euroa. Yhtiön palveluksessa oli 26 henkilöä. Lahtinen & Mantereen omistavat Ilpo Mantere, Nikki Koponen, Janne Pöyhönen sekä Mahako Oy ja joukko pienosakkaita Lahtinen & Mantereen henkilökunnasta