Ruotsin toimittajien ammattilehti Journalisten kertoo, että Ruotsin Sanomien kaikki 16 työntekijää on irtisanottu. Syynä lehden konkurssiin on Journalistenin mukaan levikin pienuus. Toisen polven ruotsinsuomalaiset lukevat kaiken ruotsiksi.
Lehden perustana oli aiemmin ilmestynyt Viikkoviesti, jonka levikki oli 7000. Mutta Ruotsin Sanomat sai heistä mukaansa vain 3.300, joka ei enää riittänyt toiminnan kulujen peittämiseen.
Jukka Tuurala on katkera. Markkinointi on hänen mielestään pettänyt, vaikka lehti on lähettänyt kymmeniätuhansia mainoskirjeitä ja tarjonnut viisi kertaa lehteä tilattavaksi Sverigefinska Riksföbundetille, mutta tuloksetta.
Tuurala vaatii Ruotsin valtiolta lisää tukea vähemmistölehdille.
Tuuralan mukaan Ruotsissa väheksytään suomen kieltä. “Ei ole kauan siitä kun kouluissa oli jopa kiellettyä puhua suomea. Suomea ei arvosteta edelleenkään”, hän valittaa.