YLE on hankkinut sveitsiläiseltä Infront Sports & Media AG:ltä yksinoikeudet jääkiekon MM-kilpailujen Suomen televisiointeja ja radiointeja varten vuosille 2008-2011. YLEllä on ollut MM-jääkiekon tv-oikeudet yhtäjaksoisesti vuodesta 1995 lähtien. YLEllä on lisäksi oikeudet Suomen jääkiekkomaajoukkueen kaikkiin Suomessa ja ulkomailla pelattaviin maaotteluihin vuoteen 2009 asti.
“MM-sopimuksen allekirjoittaminen on meille merkittävä asia, YLEn oikeusvarastossa maailmamestaruusjääkiekko on keskeisessä asemassa ja lähdimme neuvotteluihin tavoitteena säilyttää nämä oikeudet YLEllä. Saavutimme tavoitteen ja olemme tyytyväisiä, arvioi YLE:n televisiotoimialan ohjelmistojohtaja Heikki Seppälä.
Jääkiekon MM-kisat kuuluvat television katsotuimpiin urheilutapahtumiin. Parhaimmillaan kisat ovat keränneet Suomessa lähes kaksi miljoonaa katsojaa. Vuonna 2004 kaikkien kotimaisten kanavien urheiluohjelmista neljä eniten katsojia kerännyttä lähetystä oli jääkiekon MM-otteluita.
Tämän vuoden jääkiekon MM-kisat pelataan Itävallassa ja pelit alkavat 30.4. YLE välittää ottelut televisiossa ja radiossa. Lisäksi tarjolla on tulospalvelu mobiililaitteissa, analogisessa ja digitaalisessa teksti-tv:ssä ja internetissä. Osa peleistä nähdään lisätarjontana digitaalisella YLE24-kanavalla.