Pauli Aalto-Setälä on nimitetty Kustannusosakeyhtiö Kotimaan
toimitusjohtajaksi. Hän ottaa tehtävän vastaan 20.6.2005 nykyisen toimitusjohtajan, talousneuvos Reijo Telarannan jäädessä eläkkeelle.
Pauli Aalto-Setälä (38) on monipuolisen mediauran tehnyt journalisti, joka on toiminut viimeksi Iltalehden päätoimittajana. Sitä ennen hän on ollut perustamassa Suomeen uusia medioita kuten SanomaWSOY:n tv-kanava Nelosta sekä Alma Median Sub-tv:tä. Hän on toiminut myös Alma Median sisältöjohtajana.
Kustannusosakeyhtiö Kotimaa on viestintäkonserni, joka perustettiin sata vuotta sitten (1905) julkaisemaan Kotimaa-lehteä. Konsernin lehdet, mm. Kotimaa, Askel ja Music&Mission, tavoittavat viikoittain yhteensä 1,5 miljoonaa suomalaista.
Konserniin kuuluvat tytäryhtiöinä Suomen suurin kristillinen
kirjankustantaja Kirjapaja Oy, seurakunta- ja järjestölehtiä kustantava Suomen Kirkko-Mediat Oy, kirjakauppa Kirja-Kotimaa Oy sekä internet-palveluja tuottava CredoNet Oy.
Konsernin viime tilikauden liikevaihto oli yli 17 milj. euroa.
Kustannusosakeyhtiö Kotimaan pääomistaja on seurakuntien ja kristillisten järjestöjen kattojärjestö Kirkkopalvelut ry. Kotimaa-konsernin palveluksessa on 87 työntekijää ja sen pääkonttori sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa.