TNS Finland:n operatiivisen toiminnan tulos ennen organisaation järjestelykuluja parani edelliseen vuoteen nähden lähes neljänneksen verran 1,5 miljoonaan Euroon. Myös TNS Finlandin Venäjän ja Baltian yksiköt tekivät ennätyksellisen tuloksen: edellisvuoteen verrattuna Venäjällä tulos parani 15 prosenttia ja Baltiassa tulos kaksinkertaistui. TNS Finlandin liikevaihto oli 24,7 miljoonaa Euroa ja laski hieman edellisvuodesta.
Myös emokonserni Taylor Nelson Sofres plc. on vahvassa tuloskunnossa. Koko konsernin liikevaihto vuonna 2004 oli 1,359 miljardia Euroa ja kasvua edelliseen vuoteen nähden oli 17,4 prosenttia. Operatiivisen toiminnan tulos oli 146,6 miljoonaa Euroa ja nousua edellisestä vuodesta 28 prosenttia. Konsernin näkemysten mukaan kansainväliset markkinat tulevat kasvamaan noin neljän prosentin vauhtia ja TNS:n kasvu tulee olemaan vielä nopeampaa. TNS:llä on toimintaa yli 110 maassa ja yli 13 000 työntekijää. Suomessa henkilöstön lukumäärä on n. 200.
TNS Finlandin Suomen toiminnoista vastaavan TNS Gallup Oy:n toimitusjohtaja Reijo Mesimäki uskoo, että alan kehitys jatkuu myönteisenä. TNS Gallup Oy uskoo pystyvänsä hyödyntämään globaalin konsernin tuomia mahdollisuuksia etenkin tuotetarjonnassaan.
”Odotamme vuoden 2005 olevan meille hyvin positiivinen perustuen tuoteuudistuksiimme, mediamainonnan määrän voimakkaaseen kasvuun ja alan yleisiin näkymiin”, Mesimäki kertoo.
TNS osti Suomen Gallup -ryhmän 2001 ja kauppaan liittynyt johdon sitouttamisohjelma on nyt tullut päätökseensä. TNS Gallupin uusi johtoryhmä on: toimitusjohtaja Reijo Mesimäki, toimialajohtajat Lisa Forss ja Päivi Kauppinen, tuotantojohtaja Hannu Kekäläinen, henkilöstöjohtaja Eila Onniselkä, talousjohtaja Kim Palmroos ja Marketing Radar Oy:n toimitusjohtaja Andrew Cannon.