Yksityisasiakkaille tehdään Omatalous-lehti, jonka ensimmäinen
numero ilmestyy toukokuussa.

Tapiolan historian ensimmäinen asiakaslehti oli nimeltään Tapsa ja
se ilmestyi vuosina 1983 – 1998. Vuoden 1999 alusta lehden nimeksi tuli Tapiola-lehti, jonka työtä uudet asiakaslehdet nyt jatkavat.

“Sanoma Magazinesin valinta yhteistyökumppaniksi oli huolellisen
harkinnan tulos. Luotamme, että Sanoma Magazines yhtenä maan
suurimmista asiakaslehtien tekijöistä osaa asiansa”, sanoo
päätoimittaja Ulla Tujunen Tapiola-ryhmän tiedotuspalveluista.

Tapiolassa toivotaan uusien lehtien viestivän asiakkaille muun muassa Tapiolan taloudellisesta osaamisesta finanssitalona. Yritysasiakkaille tärkeää on riskien kokonaishallinta, jossa korostuvat erityisesti henkilöriskit. Juuri ilmestyneen ensimmäisen Yritystalous-lehden pääjuttu käsittelee aihetta, kuinka käy, kun yritys menettää avainhenkilönsä.