Ruotsin hallitus jätti yli 600-sivuisen esityksen uudesta tekijänoikeuslaista eilen. Keskeinen sanoma on, että musiikkia ja videoita ei saa enää ladata omalle kotikoneellensa edes omaan käyttöön saati levittää muille ilman asianmukaista lupaa tekijänoikeuden haltijalta.

”Uuden lain avulla pyrimme taistelemaan niitä vastaan, jotka ansaitsevat harmaata rahaa levittämällä tekijänoikeudella suojattua aineistoa. Mutta ajatuksena ei ole, että poliisi ryhtyy juoksemaan kodeissa teini-ikäisten perässä, ja urkkimassa, mitä he lataavat koneilleen”, oikeusministeri Thomas Bodström sanoo Dagens Nyheterille.

Hän uskoo, että laista tulee tehokas, vaikka se ei ole poliisin toimintalistassa korkeimmalla paikalla. ”Ei pidä aliarvioida ihmisten halua noudattaa lakia. Useimmat eivät halua olla rikollisia. Nyt vedetään linjaa epäselvään tilanteeseen niin, että tavalliset ihmiset tietävät, mikä on sallittua”, hän toteaa.

Viihdeteollisuusessa epäillään DN:n mukaan kuitenkin, että yksityinen laiton musiikin lataaminen tulee jatkumaan, koska poliisilla ei ole kykyjä valvoa lakia. Antipiraattitoimisto, jonka filmi- ja peliteollisuus ovat perustaneet, on ilmiantanut viime kuukausina useita yksityishenkilöitä poliisiille. Monet IT-alalla ovat tulkinneet tämän pelottelutaktiikaksi. Sen sijaan musiikkialan sateenvarjo-organisaatio Ifpi on valinnut toisen tien. ”Emme ole vielä ilmiantaneet poliisille yksityishenkilöitä. Kun uusi laki astuu voimaan, aiomme tiedottaa voimakkaasti. Jos laiton lataaminen ei siitä huolimatta vähene, ryhdymme oikeustoimiin”, Magnus Mårtensson, Ifpin juristi sanoo DN:lle.

Suomessa ei ole laitonta ladata verkosta musiikkia ja elokuvia omaan käyttöönsä, mutta sen levittäminen on laitonta.