Yhtyneet Kuvalehdet alkaa toimittaa pääosin sen lehdissä kertaalleen julkaistuja juttuja edelleen myytäväksi Suomen Tietotoimiston kautta. Yhtyneet Kuvalehdet Oy ja Suomen Tietotoimisto Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen yhteistyön aloittamisesta.

STT:n Juttutori on sähköinen kauppapaikka, jolla STT ja sen
yhteistyökumppanit tarjoavat lehdille ei-uutistyyppisiä
juttupaketteja, tekstiä ja kuvia. Osa tarjonnasta on uustuotantoa, osa kertaalleen aikakauslehdissä julkaistua materiaalia. Juttutorille tulee uutta aineistoa viikoittain, jopa päivittäin.

Yhtyneiden Kuvalehtien Juttutorille tuottama aineisto koostuu
pääasiassa talon lehdissä aiemmin julkaistuista artikkeleista ja
kuvista. Palveluun soveltuvan sisällön hakemisessa hyödynnetään
yhtiön lehtiarkistoa.

“Yhteistyösopimus on uusi aluevaltaus Yhtyneiden Kuvalehtien
liiketoiminnassa. STT-yhteistyö laajentaa asiakas- ja lukijakuntaamme merkittävästi. Uskomme, että toiminta on myös taloudellisesti järkevää sekä uudelle yhteistyökumppanillemme, sen asiakkaille että meille”, toteaa toimitusjohtaja Ilkka Seppälä.

Juttutorin avulla STT pyrkii palvelemaan entistä paremmin
lehtiasiakkaitaan näiden teemasivujen ja liitteiden sisällön
kokoamisessa. Juttutorin kautta STT tavoittelee asiakkaikseen myös sellaisia julkaisuja, joille päivänkohtaisia aiheita sisältävä
uutispalvelu ei sovellu harvojen ilmestymiskertojen takia.