Uusi hiuslehti kuluttajille
Uusi hiuslehti kuluttajille

Markkinoilla on jatkuvasti tilaa uusille lehdille ja tiedotusvälineille. Lehtiä synnyttävät muutkin kuin perinteiset kustannusyhtiöt. Tästä on hyvänä esimerkkinä viime syksynä lanseerattu ja tämän vuoden alussa myyntiin tullut hiuksiin keskittyvä, journalismiin kallistuva erikoislehti Beautychannel. Lehteä kustantaa hiustuotteiden myyntifirma CenCei Oy, joka painaa tämän kevään numeroita kerrallaan jopa 150.000. ”On mennyt yli odotusten”, julkaisuvastaava Jani Tirinen kertoo. Alalla pitkään toiminut Pinni saa nyt haastajan ainakin ilmoitusmarkkinoista.

Beautychannel on A4-formaatin nelivärinen aikakauslehti, jota toimittaa ja tekee muutaman hengen tiimi. ”Suomesta puuttui hiusalan erikoislehti. Nykyiset naisten lehdet eivät kyenneet tavoittamaan 25-35 vuotiaiden naisten kohderyhmää riittävästi”, Tirinen kertoo.

Parturi- ja kampaamoalalla on julkaistu jo kuitenkin 18 vuotta Pinni-nimistä aikakauslehteä, jota kustantaa Lareas Oy. Lehti ilmoittaa mediakortissaan olevansa Suomen ainoa hiusalan ammattilehti. Lehden 8.500 kappaleen minimipainos on vain reilut viisi prosenttia Beautychannelin levikistä. Pinni on sen mediakortin mukaan suunnattu ensisijaisesesti kampaamoille ja parturiliikkeille. Suomessa on noin 8000 parturi-kampaanoa, joten Pinnin peitto on sataprosenttinen. Mutta mediakortti kertoo, että lehteä tilaavat myös kuluttajat. Pinniä julkaistaan 10 kertaa vuodessa.

Kampaamoiden ammattilehti jo 18 vuotta.
Kampaamoiden ammattilehti jo 18 vuotta.

Beautychannel tuli markkinoille viime huhtikuussa. Sitä on jaettu Hairstoren kanta-asiakkaille tiettyjen valintaperusteiden mukaan. Rekisterissä on 250.000 nimeä. Postitus on ollut 120.000-150.000 kappaletta numeroa kohden. Lehden lukijatilaukset ovat myös edeneet Tirisen mukaan odotetusti. Lukuja hän ei kerro. Vuoden kestotilaus, jolla saa kuusi numeroa, maksaa 14,90 euroa. Lehdestä julkaistaan myös kaksi extra-numeroa tapahtumia varten.

Lehden teko on hyvin kallista puuhaa

Beautychannel on nyt myynnissä R-Kioskeissa ja ruokakauppojen lehtihyllyissä. Tirinen myöntää, että lehden teon aloittaminen on iso haaste yritykselle, jolle siitä ei ole aiemmin tullut kokemuksia. Uusin numeromme on kuitenkin selvästi journalismia, koska sisältö on aktiivisen kaupunkilaisen ajanvietelukemistoa, hän toteaa.

CenCei Oy on parturi- ja kampaamoalan yritys, joka sanoo olevansa markkinointi- ja logistiikka-alan yritys sekä parturi-kampaamoalan konseptien kehittäjä. Toimintaan kuuluu myös kampaamo- ja parturialan sekä hiustuotteiden myynti, joten lehti palvelee myös yrityksen markkinointiviestintätarpeita. ”Pyrimme saamaan lehden silti kannattavaksi, ja lähiajan tavoittemme on että saamme pienennettyä tappioita. On rehellisesti sanottava, että lehden tekeminen, painaminen ja jakelu eri puolille Suomea on tavattoman kallista puuhaa. Tämä on meille iso haaste”, hän huomauttaa.

Tirinen uskoo kuitenkin konseptin ideaan. Hyvä vastaanotto on saanut yhtiön vakuuttuneeksi, että lehteä kehitetään. Toimintasuunnitelma on tehty seuraavalle kolmelle vuodelle. Lehti on liikkeellä vakavissaan, mistä on osoituksena sekin, että kustantaja lähetti viime vuonna useita miljoonia markkinointikirjeitä Suomessa.

Mediaviikon arvio lehdestä:

Oikea kohderyhmä ratkaisee menestyksen

Beautychannel on hyvin toimitettu ja ammattitaitoisesti taitettu aikakauslehti, jossa on todella laadukkaita kuvia ja iloista ilmettä. Kerrankin lehdessä on myös hyviä mainoksia, jotka ovat yhtä tärkeitä kuin jutut. Suoraan sanoen lehden mainokset ovat upeita. Lehti ilman mainoksia ei ole mikään oikea lehti.

Kirjat, leffat, aurinkolasit ovat jokaisen arkipäivää. Näistä tehdyt jutunomaiset tuote-esittelyt ovat sopivaa luettavaa, ainakin silloin kun istuu kampaajalla tai parturissa, jossa Beautychannel on varsin luettua aineistoa.

Myönteistä hankkeessa on myös kustantajan rohkeus. Harva uskaltaa ottaa tällaista riskiä, kun tietää , että uusista lehdistä suurin osa kuopataan muutaman ensi numeron jälkeen. Hyvänä tukijalkana Beautychannelilla on kuitenkin vankka asiakasrekisteri, joten lehti on saanut lentävän lähdön. Myös tuotteittensa esittelykanavana Beautychannel on erinomainen, kunhan toimitus pitää huolen, että ei sorru omaan tekstimainontaan. Se karkoittaa pian lukijoita. Ehkä panostaminen web-sivustoihin toisi vielä lisää lukijoita lehdelle. Nyt sivut ovat kovin vaatimattomat.

Alalla 18 vuotta julkaistu Pinni-lehti on saanut ainakin parturiliikkeissä tunnetun aseman alansa ammattilehtenä. Kilpailua lehtien kesken tullenee lähinnä ilmoituksista. Beautychannel on kuitenkin suunnattu suurelle yleisölle, joten kovin veristä kisaa ei liene odotettavissa. Tilaa siis voi olla molemmille.

Beautychannelin voi otaksua menestyvän, koska se on osannut keskittyä hyvin kapeaan ja tyhjään markkinarakoon: hiuksiin. Lukijoina ovat luonnollisesti alan suurkuluttajat, 25-35-vuotiaat naiset. Mutta jopa tällainen, jo hieman harmaata hiuksistaan löytävä mies, voi saada lehdestä luettavaa, mm. mainoksia geelistä, jota voi joskus hyppysellisen sipaista kun lähtee tärkeälle asialle.

On hyvä, että lehtikenttään tulee uusia yrittäjiä, ja uusia tuulia. Onnea matkaan!